Taonta, tuo perinnekäsitöiden kuningas

Hei vain! Tämän kertainen kirjoitukseni koskee siis taontaa, kuten otsikko sen meille jo kertookin. Itse en ollut tätä ennen koskaan takonut, vaikka mieli olisi monta kertaa tehnytkin. Jotain niin alkukantaista ja perinteistä siinä on, että se on aina itseäni kiehtonut. Koskaan vain ei ole ollut mahdollisuutta sitä kokeilla... Mutta onneksi sentään nyt pääsin kunnolla takomista kokeilemaan! Kaikki ei aluksi mennyt ihan nappiin, mutta kyllä se pienellä harjoittelulla alkoi sujumaan. Jotenkuten.

Kuten kaikki työ niin tämäkin lähti käyntiin pienellä alkusuunnittelulla. Aluksi mietin, että olisin halunnut takoa itselleni puukon, mutta se ajatus sai kielteisen kannan opettajan taholta. Liekö hiiliterästä ollut varastossa liian vähän. Ehkäpä näin. Mutta ei hätä ollut ollenkaan tämän näköinen. Puutöillä nimittäin ajattelin tehdä sohvapöydän, mihin tarvitsisin saranat, joten tässäpä oiva tilaisuus tehdä saranat itse. Ei mikään kaikkein helpoin aloitustyö, mutta eipä tuo mitään. Ei sovi liian helposta aloittaa, muuten voi tulla kyllästyminen ja mielenkiinnon kato. Ahjon vieressä seinällä oli parit mallit saranoista, joten ajattelin tehdä myös jotain siihen suuntaan. Toki pienemmät. Ja tottakai komeammat.

Aluksi kokeilin takomista romukopasta löytämiini pariin lattaraudan pätkään. Kaikkein ensimmäiseksi kuitenkin piti saada ahjo lämpimäksi. Se tapahtui seuraavasti:

1. Kaasuimuri päälle
2. Kasaa hiiliä kunnon keko ahjon pohjalle
3. Aseta kuivia puupaloja hiilien väliin sytykkeiksi
4. Avaa ahjon alapuhallusventtiili kevyesti
5. Sytytä hiilet nestekaasusytyttimellä
6. Avaa alapuhallusventtiiliä hieman suuremmalle
7. Anna hiilten syttyä kunnolla hehkuun. 

Kun olin saanut hiilet hehkumaan, niin asetin lattaraudat hiilien sekaan ja annoin niiden lämmetä oranssin hehkuisiksi. Tämän jälkeen otin toisen pätkän pihdeillä ulos ahjosta ja aloin takomaan sitä alasinta vasten. Halusin vain kokeilla, miltä se tuntuu ja miten rauta lähtee muokkautumaan. Siinähän se taottaessa venyi ja muutti muotoaan moneen kertaan. Kätevää, kun oli kaksi rautaa tulessa, niin aina kun toinen lakkasi muovautumasta, niin toinen jo odotti oranssinhehkuisena ahjossa takojaansa. Ei tarvinnut olla hetkeäkään työttömänä. 

Kokeilin myös lattaraudan suun halkaisua pelkän terävälappeisen vasaran ja alasimen avulla, mutta halkaisujälki oli niin kamala, että en kehdannut ottaa siitä edes kuvaa. Osasyynä kamalalle jäljelle oli se, että vasaran "kirvespää" oli melko tylppä ja toiseksi, rauta ei ollut tarpeeksi kuuma. Aluksi muutenkin tuli taottua rautaa aivan liian kylmänä. Raudan pitää oikeasti olla ORANSSINHEHKUINEN ennekuin sitä on mielekästä alkaa takomaan. Siinä menee ikä ja terveys, jos rauta ei ole tarpeeksi kuumaa.

Tunnin paasaamisen jälkeen ajattelin, että kyllä minä tämän jo osaan ja katkaisin itselleni 15mm leveästä ja 6mm paksusta lattaraudasta 300mm pitkät pätkät (4kpl), joiden suut halkaisin rautasahalla n. 30mm matkalta. Siis vain toisesta päästä tietysti. Tämän tein sen takia, koska halusin varmistua siitä, että saan sen varmasti halkaistua siten, että voin saada taotuksi "kaksisakaraisen" pään saranoilleni. Harmittaa, kun ei ole kuvia tuosta vaiheesta! 

Takomisen aloitin siten, että kuumensin halkaistun pään ja taoin sen T-muotoon. Tämän jälkeen lähdin venyttämään T-haaroja takomalla niitä vähän joka suunnasta. Hienosti se venyi, kun vain jaksoi lämmittää tarpeeksi ja takoa kovasti ja tiuhaan. Kun haarat olivat kyllin pitkät, niin taoin ne puoliympyrän muotoon alasimen pyöreää nokkaa vasten samalla vielä venyttäen niitä. 

Taoin ensin kahta saranaa kerralla, mutta sitten ajattelin, että miksen saman tien laittaisi niitä kaikkia lämpiämään yhtä aikaa. Tämä oli erittäin viisas ratkaisu, sillä nyt kierrossa oli neljä rautaa, joten kukin sai rauhassa kuumentua ahjon armottomassa lämmössä ennen taontaa. 

Kun kaikki neljä saranaa olivat saaneet koristeellisen ja lähes identtisen muotonsa, niin jäähdytin ne vedellä ja aloin suunnitella itse saranapesän tekoa; miten ihmeessä saisin siitä symmetrisen pyöreän ja toimivan? Siinäpä vasta pulma. Eihän siinä auttanut kun lähteä kokeilemaan. Taas kaikki neljä rautaa hiilille ja kun ensimmäinen hehkui, niin eikun kokeilemaan!

Hehkutin noin viiden senttimetrin matkalta lattaraudan toista päätä ja sitten vain aloin takomaan sitä vasten alasimen pitkulaista nokkaa. Aloitin takomisen aivan lattaraudan päästä vähitellen hivuttautuen pidemmälle. Toisaalta tämä oli ihan hyvä tekniikka, sillä siten sain saranapesästä suhteellisen pyöreän. Tällä samalla tekniikalla tein kaksi ensimmäistä ja toiset kaksi tein sitten eri tavalla. Ja ne menivätkin sitten aivan plörinäksi. Niiden muoto ei ole kyllä pyöreää nähnytkään, mutta tulipahan kokeiltua. Lähdin niissä liikkeelle siis juuri toisesta suunnasta. Tämä ei ollut siinä mielessä ollenkaan hyvä, että määrittelin pyöristymisen loppukaarteen liian lyhyeksi ja saranareiästä tuli liian pienet. Niiden suurentaminen oli tavattoman työlästä ja turhauttavaa. Miksi en vain voinut tehdä sitä kuten alussa!? 

Hermostuneessa mielentilassa sitten kävi pieni vahinko, eli otteeni hehkuvasta raudasta lipesi ja rauta hehkuva lape edellä osui peukalooni. Peukalo sanoi että "SSSSHHHH" ja minä sanoin että "ai perse!". 

Eihän minulla nimittäin mitään hanskoja käsissäni ollut, koska en ole tottunut työskentelemään hanskojen kanssa. Tapahtuneen jälkeen huuhtelin arven kylmällä vedellä ja jatkoin hommiani. Tämä oli virhe. Olisi nimittäin pitänyt antaa peukulle kunnon kylmähoito Bepanthenin kera. Mutta kun tätä en heti tehnyt, niin peukku tulehtui ja on edelleen, noin viikon jälkeen tapahtuneesta, kipeä ja turvonnut. 

Tietääpähän miten toimia oppilaiden kanssa, jos vastaavaa tapahtuu...

Yllä olevan kuvan ylälaidassa on yksi epäonnistunut sarana. Siitä tuli niin kamalan näköinen, että päätin tehdä siitä naulakon. Katkaisin siis saranan ja taoin sen toisen pään ensin suippenevaksi piikiksi ja tämän jälkeen pyöristin sen alasimen nokkaa vasten takomalla. Kun olin saavuttanut haluamani muodon, niin jäähdytin sen ja porasin siihen kannatinreiät. Kyllä on vaimo taas tyytyväinen!

Muutamia taontaan liittyviä työturvaalisuusasioita ja teknisiä tippejä:

1. Tarpeeksi hiiliä ahjon pohjalle! Ei siitä muuten mitään tule
2. Taottavan raudan tulee olla oikeasti oranssinhehkuinen, ennen kuin sitä kannattaa alkaa työstämään
3. Iskujen tulee olla napakoita ja kyllin tiheään suoritettuja, jotta niistä saadaan kaikki muokkaushyöty irti
4. Halkaisu kannattaa oppilaiden kanssa suorittaa ennen takomista, kuten itsekin tein. Takomalla halkaisu on yllättävän haastavaa, jos siihen tarvittavia alasimen lisäkappaleita ei ole käytettävissä
5. Kunnon pihdit on valttia. Jos pihtien kahvat ovat lyhkäiset, niin ne vaativat mielettömästi puristusvoimaa. 
6. Jos haluaa vältellä pihtien käyttöä, niin kannattaa aluksi ottaa tarpeeksi pitkä taottava kappale. Näin voi pitää kappaleesta itsestään kiinni taonnan ajan. Lyhyessä kappaleessa lämpö käy sormille kovin nopeaan ja kovasti
7. Huomasin, että suojalasit tässäkin on todella kova sana, koska raudasta sinkoilee taottaessa kuona-aineita
8. Oppilaille suosittelisin myös hanskojen ja pitkähihaisen paidan käyttöä kuuman kuonan sinkoilun takia
9. Takomisessa ehdoton juttu on kiireettömyys ja rauhassa harjoittelu. Itse poltin heti itseni, kun aloin hosumaan. 
10. Jos oppilas pääsee näppinsä polttamaan, niin ensihoitona on pitää näppejä kylmän juoksevan veden alla vähintään kymmenen minuuttia. Tämän jälkeen rasvaus ja suojaus lialta. nimim. tulehtunutpeukalokaksiviikkoakipeä. 

Robotiikkaa ja ohjelmointia

Nyt siis muutama sana käymästämme melko lyhyestä robotiikan osiosta. Sanasta robotti tulee ihan väkisin mieleen Terminator tai Tähtien Sota -elokuvasta tuttu C-3PO, kultaisen värinen robotti. Tulevaisuudessa robotit voivatkin olla tällaisia Terminatorin kaltaisia tappajia, mutta tällä hetkellä totuus on jotain aivan muuta. Kuten robotiikkaosion alussa totesimme, niin yleensä robotit ovat teollisuudesta tuttuja erilaisia kokoonpanovälineitä, automaattisia hitsauskoneita ja muita automaatiovälineitä. Robotit ovat siis ihmisen ohjelmoimia mekaanisesti tai automaattisesti toimivia laitteita. Alunperinhän sana robotti on tarkoittanut orjaa tai pakkotyötä, mikä sinänsä on ihan järkeenkäypä; robotti on ihmisen käskyvallan alla.

Robotteja käytetään esimerkiksi autoteollisuudessa, maataloudessa ja kirurgiassa. Autoteollisuudessa robotit hitsaavat, liikuttelevat komponentteja paikasta toiseen, poraavat, jyrsivät, pulttaavat osia paikoilleen jne. Maataloudessa robotti hoitaa esimerkiksi lehmien lypsämisen, ruokinnan ja kuivittelun. Tällaiset robotit ovat pitkälle automatisoituja, mutta silti ihminen vastaa työn jäljestä ja robottien ohjelmoinnista ja niiden toimimisesta.

Automaatiolla tarkoitetaan yleensä työsuorituksen itseohjautuvuutta ja itsetoimivuutta. Automaation taustalla nykypäivänä on aina tietokone ja jokin tietokoneohjelma. Tietokoneella annetaan laitteelle käskyjä, joiden mukaan laite toimii. Ennen tietokoneiden aikaa automaatio oli oikeastaan puhdasta mekaniikkaa. Esimerkiksi mylly toimi puhtaasti mekaanisen voiman avulla; se pyöri ja toisti samaa liikettä niin kauan kuin vettä virtasi rattaisiin.

Automaatioteknologialla on monia merkittäviä rooleja, sekä hyvässä että pahassa. Automaation selviä etuja ovat tehokkuus ja toistettavuus, tasalaatuisuus ja laadunhallinta yleensä sekä tätä kautta pienempi hukkaprosentti että pienempi jätemäärä. Haittapuolia automatisoitumisessa ovat tietysti työllisyystarpeen pieneneminen, koska automaatiotekniikan avulla voidaan toistaa työtä tauotta ja näin korvata monta ihmistä. Yrityksille tästä on tietysti hyötyä, koska ne säästävät työvoimakustannuksissa, vaikkakin laitteiden ja työlinjojen hanintakustannukset ovat vielä todella korkeat. Automaatioteknologialla voidaan siis korvata monen monta perusduunaria, joten ihmisten on pakko tulevaisuudessa kouluttautua korkeammin, jos mielii töihin päästä. Tai sitten on mietittävä ala todella tarkkaan.

Mindstorm

No mutta se niistä. Nyt kerron hieman siitä varsinaisesta Legoprojektista. Eli tarkoituksena oli Lego Mindstorm -setillä saada aikaiseksi robotti, joka auttaa ihmistä jossakin arkipäivän toiminnassa. Kuulostaa hassulta ja sitä se olikin. Setissä oli paljon osia, erilaisia tunnistimia ja antureita sekä yksi ns. keskusyksikkö, mihin voitiin tietokoneella ohjelmoida monia erilaisia toimintoja. Melko monipuolinen paketti siis.

Kaikkein haastavinta tässä projektissa oli se, että piti ensin keksiä se jokin arjen ongelma ja siihen ratkaisu. Tämän jälkeenhän se oli sitten ihan lasten leikkiä. Lähes kaksi tuntia kestäneen tuskailun jälkeen keksimme Jannen kanssa, että tehdään robotti, joka pudottaa herätyskellon pöydältä ilman erillistä komentoa. Ideahan oli loistava ja toteutus vielä parempi. Ensin kokosimme Legoista rungon ihan ohjeen mukaan, jonka jälkeen teimme robotille komian käden, jolla se sitten voi huitaista kellon alas pöydältä. Robotissamme oli siis kolme moottoria; kaksi pyörien liikkumiseen ja yksi käden toiminnalle. Sitten liitimme robottiin sekä äänentunnistimen, jonka avulla se pystyy havaitsemaan herätyskellon äänen että etäisyystunnistimen, jotta se tietää pysähtyä ja huitaista kelloa oikealla hetkellä. Peräpäässä robotillamme oli kosketustunnistin. Mielenkiintoista.

Ohjelmoimme robotin seuraavasti: äänitunnistin havaitsee äänen ja robotti lähtee liikkeelle. Robotti liikkuu eteenpäin niin kauan kunnes tulee viiden senttimetrin päähän herätyskellosta. Kun etäisyys on saavutettu, niin robotti pysähtyy ja huitaisee käsivarrellaan kellon alas pöydältä. Kun se on huitaisun suorittanut, palaa se paikalleen ja pysähtyy kunnes peräpään kosketustunnistin osuu seinään. Huikeata!

Ohjelmointi oli aluksi ärsyttävää ja hankalan tuntuista, mutta sitten kun sen hoksasi, niin sehän oli melko yksinkertaista. Uskon, että alakoulunkin oppilaat oppisivat hyvin nopeasti Mindstormin ohjelmoinnin ja toteutuksen. Ohjelmointi tapahtui helppojen kuvakkeiden ja melko selkeiden ohjeiden avulla. Kaipa kyse on jonkinasteisesta koodauksesta, koska tässäkin koneelle annetaan käskyjä, joita se sitten toteuttaa. Ajattelin, että jos joskus on ylimääräistä rahaa, niin ostan itselleni kyseisen Lego -sarjan. Oli se sen verran mielekäs kokemus.

Picaxe

Saimme tässä keväällä kokeilla ohjelmointia eli koodausta myös Picaxe nimisen ohjelman ja siihen liittyvän Picaxe projektilevyn kanssa. Kokeilu oli hyvin lyhyt ja suppea, mutta ehkäpä siitä jotakin jäi käteen. Ehkä. Jotakin. Meillä oli siis valmiiksi rakennettu Picaxe projektilevy, joka pitää sisällään muun muassa uudelleen ohjelmoitavan mikrokopiirin, ledejä, ja äänilähteen. Picaxe projektilevyn avulla voidaan siis harjoitella digitaalisen ohjelmoinnin perusteita ja logiikkaa (Input--Prosessi--Output). Mikropiirille voidaan Picaxe Editor -nimisen tietokoneohjelman avulla ohjelmoida erilaisia komentosarjoja, jotka voidaan sitten käytännössä toteuttaa projektilevyllä.

Digitaalinen perusohjelmointi perustuu siis Input-Prosessi-Output -logiikalle. Input pitää sisällään erilaiset kytkimet ja herätteet, jotka antavat laitteelle käskyn toimia. Prosessi on taas se nimenomainen asia, mikä laitteen halutaan toteuttavan. Output taasen on prosessin lopputulos, esimerkiksi valojen syttyminen tai moottorin käynnistyminen.

Ohjelmoinnin perusteita on hyvä harjoitella, koska ohjelmointi on aina järjestelmällistä toimintaa. Ohjelma nimittäin tekee aina tasan tarkkaan sen mitä se on ohjelmoitu tekemään, joten pikkutarkkuus on tässä lajissa valttia. Miksipä sitä ei siis harjoiteltaisi koulussa esimerkiksi Picaxen avulla.

Työturvallisuuspaasaus vol.1

Tuosta alkuun muistutuksena...

https://www.youtube.com/watch?v=S-2aGSJVmss&list=PLQyBfJTH-0GIjfrRqmnmVbBp6UbWZebdM

Nyt kun olen saanut ensimmäisen virallisen työni tehtyä, niin haluan uhrata vielä muutaman ajatuksen koskien pelkästään työturvallisuusasioita. Ne ovat kuitenkin kaiken pajatyöskentelyn perusta ja opettajan sekä oppilaiden "henkivakuutus". Työturvallisuus ei saisi olla vain lista kieltoja ja ohjeita, vaan sen tulisi olla yhteinen ajatusmalli ja asenne, teoria ja käytäntö, mihin oppilaita jatkuvasti kasvatetaan.

Kaikkihan lähtee liikkeelle opettajan asenteesta ja esimerkistä. Jos opettaja ei pidä jotakin asiaa tärkeänä, niin melko nopeasti oppilaat huomaavat sen ja alkavat myös vähättelemään sitä. Opettajan tulee omalla esimerkillään ja asenteellaan välittää oppilaille sellainen viesti, että työturvallisuudesta ja siihen liittyvistä asioista ei voida tinkiä.

Heti opintojeni alussa hankin itselleni Opetushallituksen vuonna 2011 julkaiseman Käsityön työturvallisuusopas perusopetuksen teknisen työn ja tekstiilityön opetukseen -kirjan, jonka ensimmäiseltä sivulta voidaan tämä ajatus vahvistaa. "Koulu on oppilaille yhä enenevässä määrin oman työturvallisuuden oppimisympäristö. Työskentelyn tavoitteena tulee olla oppilaalle myönteisen asenteen luominen työturvallisuuteen. Turvallisuusasenne on vastuunottoa omasta itsestä ja työsuorituksesta, opiskelutoverista ja hänen suorituksestaan sekä omasta ja koulun omaisuudesta." Opettajalla on siis opetuksen takana liuta lakeja ja säädöksiä, jotka velvoittavat opettajaa hyvään työturvallisuusasenteeseen kasvattamiseen. Tästä ei siis auta luistaa.

Työturvallisuus on mm.

• hyvää keskinäistä meininkiä, 
• hyvää oppilas - opettaja-, oppilas - oppilas -suhdetta, 
• riskien ennakointia ja ennaltaehkäisyä, 
• työskentelytilojen siisteyttä ja tarjoituksenmukaisuutta sekä niiden suunnitelmallista käyttöä, 
• koneiden ja laitteiden oikeata ja turvallista käyttöä sekä niiden toimivuutta -> perehdytys ja huolto, 
• työergonomian huomioon ottamista
• tarkoituksenmukaisten suojainten ja turvalaitteiden oikeata käyttöä (motiivi; rangaistus vai hyöty?),
• oikeiden toimintatapojen hyödyntämistä tapaturman sattuessa -> ensiapu, 
• asenne. 

Edellä siis muutama asia, mitkä ovat omasta mielestäni tärkeimpiä asioita työturvallisuudesta ja turvallisesta työskentelystä puhuttaessa. Kun olin suorittamassa H2 -hajoittelua, niin pääsin vetämään yli kymmenen tuntia teknistä käsityötä kolmasluokkalaisille. Siellä korostui hyvin muutama asia littyen edelliseen listaan; meininki, siisteys ja perehdytys. 

Ensimmäinen oli ryhmälläni usein kunnossa. Tekemisen meininki oli lähes joka kerralla 110%:nen ja heti kun se laski tuon alle, niin alkoi niinsanottu häröily. Meiningin saattoi pilata jokin ulkoinen seikka, kuten välitunnilla hävitty jalkapallopeli tai tekemisen puute ja tämä taas aiheutti joissakin oppilaissa turhautumista ja keskittymiskyvyttömyyttä. Oppilaat piti saada nopeasti asiasta yli, jotta oikea tekeminen voi jatkua. Nimittäin häröilyn alkaessa alkoi akkuporakoneet laulamaan ja sahalla sohittiin kaveria sormille ja tämä jos joku ei edusta turvallista työskentelyä. 

Siisteys oli toinen asia, mistä emme harjoittelun aikana tinkineet. Jos lattialla oli joutavia puukappaleita tms. ne kerättiin heti pois. Oppilaat oli hyvin opetettu siihen, joten siisteydestä ei useinkaan tarvinnut olla heille mainitsemassa. 

Kolmas huomio oli radikaali, nimittäin perehdytyksen antaminen. Kun kerta ei riitä. Jokainen asia pitää kertoa, näyttää, opastaa ja ohjata vähintään pariin otteeseen ja jokaisen perjantain alkuun. Perehdytyksen tulee olla lyhyt, mutta kattava, selkeä mutta nopea, laaja, mutta suppea. Kuulostaa mahdottomalta, mutta kyllä se onnistuu. Minultakin onnistui. 

Mutta juu, tällaisia ajatuksia aiheesta tänään. Näihin tullaan varmasti palaamaan vielä myöhemminkin, mutta siihen asti näkemiin!

Rautapallille istuin ja astuin

Siitähän se ajatus sitten lähti, kun vaimo ilmoitti haluavansa kurottautua pallille ylettyäkseen yläkaapille. Suunnitelmiin piti siis jälleen tehdä pieni muutos; astuin ja istuin. Kumpikin puusta, jotta jakkara ei olisi niin rujon näköinen. Aluksi siis ajattelin, että olisin istuimenkin tehnyt metallilevystä (turkkilevy tms.), mutta kun hahmottelin sitä jakkaran päälle, niin se ei ollut oikein hyvä. Ehkä poikamiesboksiin kelpaava, mutta ei huusholliin, jossa vaimo pääosin hoitaa sisustuspuolen.

Kun olin istuimen ja astuimen saanut mielessäni hahmoteltua, niin menin varastoon etsimään sopivia hukkapaloja, joista saisin kyseiset tarpeet pakerrettua. Ja niinhän siinä kävi, että sopivat lankun päädyt löytyivät hyllystä. Materiaali oli hieman punakkaa, jykevää leppää. Jonkin verran oli lenkoutta ja kourumaisuutta havaittavissa, mutta halkaisin palaset ennen oikohöyläystä, niin johan häipyi kaikki lenkous ja kiertymä. 

Työvaiheet järjestyksessä

1. Materiaalin valinta

• tarve oli pieni (raakamitat istuimelle n. 350x350x35), joten hukkapala oikeastaan mistä tahansa puusta kelpasi. Leppää löytyi, joten otin sitä. 

2. Lankkujen halkaisu

• halkaisin lankut vannesahalla kierouman ja lenkouden takia keskeltä kahtia. Vannesaha on tähän erittäin oiva apuväline, sillä se on nopea ja se sattui olemaan vapaana. Vannesahalla sahattaessa pitää olla varovainen, mutta varmaotteinen. Käytin halkaisussa apuna halkaisuvastetta ja "apukättä". Näin varmistin sen, että sahauksesta tulee suora ja että omat sormeni eivät missään vaiheessa ole liian lähellä vannesahan terää. 

3. Oikohöyläys

• halkaistuista lankuista pitää oikaista kaksi pintaa ennen tasohöyläystä. Ensin lappeen kovera puoli ja sitten sivu. Tämä sen takia, että kun on lape oikaistu, niin sen voi tukea takavasteeseen kun höylätään sivu. Näin saadaan aikaiseksi 90° kulma lappeen ja sivun välille.
  Säädin lastunpaksuuden 1.00 mm sekä teräsuojuksen niin, että kappale mahtui kulkemaan sen alta. Sitten vain syöttämään kappaletta tasaisesti niin, että kädet kulkevat teräsuojan päältä! Puun syrjän oikaisussa säädin teräsuojuksen niin, että kappale mahtui kulkemaan teräsuojan ja vasteen välistä. Sormet täytyy muistaa pitää tiukasti kiinni höylättävässä kappaleessa

4. Tasohöyläys

• kun kappale on oikaistu, niin se voidaan tasohöylällä höylätä haluttuun paksuuteen. Ensin mittasin kappaleen paksuimman kohdan ja asetin tasohöylään yhden millin verran pienemmän lukeman kuin kappaleeni paksuin kohta oli. Näin varmistuin siitä, että höylä ei lastua liikaa puuta kerralla. Lankku asetetaan tasohöylään aina oikaistu pinta alaspäin ja ensimmäisen höyläyskerran jälkeen aina parempi puoli alaspäin. Omat pätkäni olivat muutaman senttimetrin yli sallitun pituusalarajan, mitä höylään saa laittaa. Yhtä lankunpätkää jouduinkin hieman avustamaan "apukädellä" höylän sisässä, kun se meinasi jäädä junnaamaan paikoilleen. Annoin kappaleelle kevyen sysäyksen apukädellä ja näin sain sen jälleen liikkeelle. Sormia ei sovi työntää tasohöylän sisään! Hyvä siis olisi, jos höylättävä kappale olisi reilusti pidempi, kuin sallittu alaraja. 

5. Liimalevyn tekeminen

• höyläyksen jälkeen tein lankuista liimalevyn. Neljän soiron liimalevyssä ei kamalasti ollut hommaa se on myönnettävä. Liimalevyn teko tapahtui siten, että ensin katsotaan parhaat lappeen pinnat kappaleista ja käännetään ne näkyville. Sitten katsotaan, että mihin järjestykseen ne kannattaa laittaa; höyläpinnat vastakkain ja huonoimmat pinnat ulospäin, syyrakenteet vierekkäisissä soiroissa eri suuntaan. Näin saadaan liimalevystä hyvän näköinen ja mahdolliset epäkohdat jäävät "sahausvarojen" sisäpuolelle. Syyrakenteiden erisuuntaisuudella saadaan liimalevyn eläminen mahdollisimman pieneksi. 
• kun sain järjestyksen hyväksi, niin käänsin soirot sivuttain ja levitin liiman kolmelle soirolle. Sitten vain soirot puristimilla puristuksiin. Jouduin käyttämään ihan perinteisiä liimapuristimia, mutta onnistui se niilläkin. Kun kappale oli hyvin puristettu, niin pyyhin kostealla paperilla ylimääräiset liimajäämät levyn pinnalta ja lähdin syömään.

6. Sahaus oikeaan mittaan

• kuivumisen jälkeen kaavin kaikki kuivat limajäämät levystä pois. Tämän jälkeen höyläsin vielä kappaleen kummatkin puolet sileiksi tasohöylässä. Höyläyksen jälkeen katkaisin levyn oikeaan pituuteen pyörösahalla (leveys oli levyllä niin jämpti, että siihen ei tarvinnut enää puuttua). 
• pyörösahauksessa tärkeitä huomioita: 

1. teräkorkeus noin puoli hampaan mittaa yli sahattavan kappaleen (n.10-15mm)
2. ei seistä suoraan terälinjan takana, vaan tukevasti hieman sivussa
3. katkaistaessa käytetään katkaisuvastetta. Tuetaan kädellä kappale tiukasti vasten vastetta, jotta kappale ei liiku
4. tarkistetaan mitta huolella
5. tarkistetaan mitta uudestaan
6. vielä kerran tarkistetaan mitta
7. sahaus suoritetaan yhtenäisellä ja tasaisella rauhallisella työnnöllä. Ei epäröidä, vaan annetaan palaa. 
8. sammutetaan kone ja poistetaan jäänyt kappale pöydältä. Hukkapalasta tein jakkaran astinlaudan. Paljon muuta hukkaa liimalevystä ei sitten jäänytkään! 
   
   

7. Viimeistely

• hioin kaikki pinnat ja pyöristin kulmat. Alapuolen kulmat ja reunat loivistin oikein kunnolla, jotta ne eivät jää kantamaan istuinrunkoon. 
• ennen kuin hioin varsinaisen istuinpinnan, niin porasin istuimeen kuuden millin kiinnitysreiät. Reiät osuivatkin mukavasti hitsaamiini levikepaloihin, mitkä ovat istuinosan alapuolella rungossa. 
• astinlaudan kanssa sama juttu. Osui ja upposi. 
• hiomisen jälkeen käväisin paikallisesta K-Raudasta konjakin väristä puuvahaa ja vahasin sekä astinlaudan että istuinosan. Vaha on siinä mielessä hyvä, että se on helppohoitoinen ja mattapintainen ja se myös kestää aikaa ja kulutusta. Ja mikä parasta, pinnan kuluessa uuden vahan voi levittää vanhan vahan päälle ilman hiomista ja muuta käsittelyä. 
• edelliskerralla olin maalannut rungon, joten nyt pääsin asentamaan istuimen ja astuimen paikalleen. Kiinnitin ne runkoon niinsanotuilla lukkopulteilla ja muttereilla. Pulttien päät hioin smirgelillä kiiltäviksi, jotta ne näyttäisivät hienoilta. Ai että! 

Kuvissa istuin ja astuin eivät ole vielä kunnolla  kiinni rungossa. 

Täytyy kyllä sanoa, että jakkarasta tuli melko komia! Erityisesti pidän noista kirkkaista pultin päistä ja jakkaran yleisilmeestä sekä istuimen ja astuimen sävystä. Olen kyllä kovin tyytyväinen aikaansaannokseeni. 

Tuostahan tulee rautapalli!

Siitähän se pikkuhiljaa alkaa muodostumaan. Edellisten kuvien jälkeen otin ja irroitin jakkarasta jalat ja sahasin ne oikeaan kulmaansa, jotta ne istuvat sekä lattiaan että istuinosaan mukavasti ja ilman keikkumista.

Sahasin jalat sekä ala- että yläpäästä 5°:en kulmaan metallivannesahalla. Pituutta niille jäi n.800mm. Tämän jälkeen otin aina kaksi jalkaa lattialle ja piirroitin niihin sivutukien paikat astekulman ja mittaviivaimen kanssa.

Yläpään sain siten hyväksi, että katsoin mitalla istuinosan kulmatukien keskustojen välin ja sen pohjalta määrittelin jalkojen yläpään etäisyyden. Alapäälle annoin summittaisen arvon sen mukaan, miten ne istuivat lattiaan ja isuinosaan (yläpään leveys n. 310mm ja alapään 450mm. mikäli oikein muistan). Olisihan nuo tarkat mitat voinut laskeakin, mutta matematiikka ei ole ikinä ollut omaa sydäntäni öähellä, joten jätin sen välivaiheen suosiolla pois. Silmämääräisesti riittää nyt! Sitten vain katkaisin lattaraudasta oikean mittaiset sivuttaistuet jotka sitten heppasin migillä merkkaamiini kohtiin (ylempi n. 600mm ja alempi n. 200mm lattiapinnasta). Voi kun ei ole kuvaa tästä vaiheesta! Sitä on aina niin työn tohinassa, että sellaiset asiat vain unohtuvat...

Toisen parin jalkoja tein paketiksi sillä tavalla, että laitoin ne vain valmiin jalkaparin päälle käyttäen sitä ikäänkuin muottina tälle uudelle parille. Siinä päällä sitten vain heppasin sivuttaistuet samaan kohtaan kuin alemmassa paketissa. Helppoa kuin heinän teko.

Seuraavassa vaiheessa paketit piti yhdistää toisiinsa. Tämä tapahtui niin, että jälleen merkkasin sivuttaistukien paikat jalkoihin ja tein oikean mittaiset tuet lattaraudasta. Nostin toisen jalkapaketin pystyyn pöydän jalkaa vasten ja niinnitin sen siihen puristimella. Sitten nostin toisen paketin siihen viereen ja mittasin ylä- ja alapään etäisyydet oikeaksi ja heppasin sivuttaistuet kohdilleen.

Sitten vain käänsin paketin toisin päin, jotta sain toisen puolen sivuttaistuet hepattua hyvin kiinni oikeille kohdilleen. Tämä vaihe oli mielestäni kaikkein haastavin, koska piti olla todella tarkkana mitoituksen kanssa.

Kun sivuttaistuet oli heppailtu, niin nostin koko paketin pystyyn ja tarkastin ristimitat sekä ala- että yläpäästä ja kaikkihan ne täsmäsivät. Ja keikkumista en myöskään havainnut, mikä oli ihme!

Viimeisten vääntelyjen ja oikomisten jälkeen ajattelin pamauttaa sivuttaistuet kunnolla kiinni runkoon. Hitsauksen suoritin tottakai migillä ja vielä siten, että aina ristikkäiset saumat ensin. (järjestys kuvainnollisesti: jalat 1 ja 3 sekä 2 ja 4)
Näin vältytään liialliselta elämiseltä ja jakkaran kieroutumiselta hitsauslämmön takia. Sivuttaistukien jälkeen hitsasin vielä istuinosan kiinni jakkaran yläpäähän. Tämän jälkeen annoin jakkaran jäähtyä ja kävin itse sillä välin kaffilla. Kaffin jälkeen oli pakko testata jakkaran toimivuus ja niinpä koeistuin sen. Mukavahan tuo ei ollut, mutta sitäkin jämäkämpi. Ei nimittäin keikkunut puoleen ei toiseen. Vieläkään!

Päivän päätteeksi rälläköin jalkojen alapäähän tuollaiset kuvassa näkyvät kolmiopalat, jotta jakkaran jalat eivät menisi heti lattiasta läpi. Tein ne lattaraudasta ja nimen omaan rälläkällä, koska vannesaha oli varattuna, enkä jaksanut odotella.

Rälläköinnin jälkeen jäähdytin kolmiot ja hioin kevyesti niistä kaikki purseet pois. Tämän jälkeen vain hitsasin kolmiot jalkojen päihin siten, että ne ovat samassa tasossa kuin jalkojen ulkoreunat. Hitsaussaumat ovat ainoastaan sisäpuolella kuten kuvasta voi nähdä.

Kun kolmiot oli hitsattu, niin siistin vielä ylimääräiset hitsausjäänteet ja kulmat rälläkän hiomalaikalla. Sitten istutin jakkaran ruoralle alustalle ja voi kyllä, se ei keikkunut. No ehkä ihan vähän keikkui, mutta sain senkin vähän keikkumisen raakalla voimalla lopetettua.

Nyt alkaakin jakkaran runko olemaan viimeistelyä vaille valmis. Mutta mitä olisin tehnyt toisin tähän asti?
KAIKEN.
Ensiksikin. Olisi pitänyt tehdä kunnon suunnitelma. Miten siinä kävikin niin, että olin unohtanut sen täysin ja tottakai se näkyi tekovaiheessa.
Toiseksi jalkojen etäisyys ja asteutus. Meinasin aluksi tehdä vanerista sellaiset jigit, että olisin voinut hitsata jalat heti oikeaan kulmaan ja oikeaan etäisyyteen toisistaan. Se olisi säästänyt hermojani ja aikaa ihan todella paljon. Mutta jigit jäivät tekemättä, koska katsoin, että puupuolella oli kova aloitustohina päällä, enkä olisi ikinä päässyt siellä sahalle. Enkä olisi kehdannut alkaa siellä keulimaan muiden ohitse.

Jos siis nyt jos yläkoululaiselle antaisin vinkkejä, niin kunnon suunnitelma ja hyvät jigit olisivat listalla top kahdessa. Kolmas asia on hitsauskohtien puhtaus. Aina kannattaisi rälläköidä hitsattavat pinnat ENNEN hitsausta. Omat saumani näyttävät aivan koiran oksennukselta osittain tämän asian laiminlyönnin takia osittain kiireen takia. Kiire oli olevinaan sen vuoksi, että hitsauspaikalle oli kokoajan tunkua ja jonoa. Sitten vain ajattelin, että hoidetaan tämä äkkiä pois alta, niin pääsevät muutkin räkimään. Ei olisi saanut ajatella muita, sillä nyt joudun elämään sen kanssa, että hitsaukseni näyttävät kamalilta. Täytynee laittaa tuplakerros miranolia saumakohtiin, että sen kehtaa viedä kotiin.

Kulmaraudasta jakkaraksi - tarpeesta tuotteeksi

Keskiviikkona illalla hoksasin, että pitäisi suunnitella torstaina aloitettava metallityö. Kysyin vaimolta, mitä me tarvitaan ja jakkaraan päädyttiin. Yksinkertainen ja jopa roisi oli toiveena, jote uskon, että pystyn sellaisen toteuttamaan. Olenhan itsekin hieman yksinkertainen ja roisi. No mutta se siitä.

Liikkeelle lähdettiin siis jälleen kerran tarpeesta, jota seurasi suunnittelu ja piirtäminen. Tällä kertaa pelkästään paperille. Piirsin kolmiulotteista esinettä kuvaavan kuvan ja laitoin siihen mitat ja se oli siinä; täydellistä hipova suunnitelma vailla epäkohtia ja kysymyksiä ja vain vajaa kymmenessä minuutissa. Päätin siis tehdä jakkaran kulma- ja lattaraudasta, istuinverhoiluna ajattelin kylläkin käyttää turkkilevyä. 

Varsinainen työskentely lähti käyntiin materiaalin metsästämisellä. Löysin sopivat materiaalit kyllä melko helposti, koska varasto oli kulma- ja lattarautaa pullollaan.

Ensimmäisessä vaiheessa tein istuinosan rungon. Katkaisin kulmaraudasta 4kpl 300mm pitkiä pätkiä, joiden päät sahasin vannesahalla 45 asteen kulmaan, jotta saan niistä muodostettua helposti neliön muotoisen kehän. Laitoin osat muotoon lattialle ja heppailin migillä ne kiinni toisiinsa. tämän jälkeen tarkistin ristimitat ja hitsasin osat jykevästi toisiinsa kiinni. Jälki näytti kamalalta, koska en löytänyt koneeseen sopivia säätöjä. Ja tämä siksi, että en halunnut vallata mig-hitsauspaikkaa koko päiväksi. Jonoa koneelle nimittäin oli jo muutenkin...

Kun neliö oli tehtynä, niin mietin, miten saan jalat tuotua hieman sisään päin, jotta jakkarani ei veisi koko keittiön tilaa. Päädyin kuvassa näkyvään ratkaisuun. 90mm pitkät lattaraudan pätkät, joiden päät on sahattu 45 asteen kulmaan. Ja kuten kuvasta näkyy, ne istuivat paikoilleen, kuin tatit sardiinipurkkiin. Rälläköin ylimääräiset ruosteet tulevien saumojen kohdalta ja hitsasin palaset kiinni. 

Jakkaran jalat katkaisin 850mm mittaisiksi, koska halusin jättää itselleni pienen työstövaran. Jalkojen yläpäät nimittäin rälläköin ensin 110 asteeseen, jotta saisin ne hieman haralleen ilman suurempia rakoja. No, sehän oli aivan liikaa. Alapää nimittäin leveni ainakin 650mm tuolla 110 asteen kulmalla. Niinpä jouduin taas rälläköimään ja tällä kertaa 95 asteen kulmaan. Ja sehän olikin oikein passeli. 

Tottakai heti kokeilin, että miltä jakkara näyttää jalkojen kanssa, joten heppasin jalat suunnilleen paikoilleen, jotta pääsisin fiilistelemään. Kierohan tuo oli vielä joka suuntaan, mutta siitä silti jo huomasi mikä siitä on tulossa. 

Metallityöt on miehille

Nonniin!

Tässä männäviikolla päästiin siis aloittamaan itse pajatyöskentely. Puolet alkoi taukuroimaan omia puutöitään ja toinen puoli, minä mukaanlukien, pääsi tutustumaan metallitöiden hupaisaan, mutta vaativaan maailmaan. Itse olen mukulasta asti ollut metallitöiden kanssa tekemisissä, joten suurin osa oli lähinnä mieleenpalauttamista. Isäukko opetti minulle puikkohitsaamisen jalon taidon joskus yläasteikäisenä seuraavaan tapaan: "Poika, tee niinku hyvä tulee. Tuu sanoon sitte kun on valmista." Siitä se sitten lähti.

Ihan tuollaista kolmemetristä kaivinkoneen kauhaa ei lähdetä kuitenkaan tässä 25op:n jaksolla veistelemään. Ehkä jotain pienempää ja maltillisempaa.

Meidän pajatyöskentely lähti käyntiin tottakai työturvallisuusasioista. Käytiin kaikkien koneiden toiminta- ja työskentelyperiaatteet läpi niin, että kaikki voivat turvallisella mielin lähteä omia töitään työstämään. Ja ennen kaikkea siten, että opettaja voi hyvällä omalla tunnolla mahdollisen tapaturman sattuessa todeta, että koulutus on annettu, mutta vahinkoja sattuu, voi voi.

Metallipajassa omasta mielestäni tärkeimmät työturvallisuuteen liittyvät seikat ovat

1. SIISTEYS
2. Laitteiden turvallinen ja asianmukainen käyttö
3. Henkilökohtaiset suojaimet (mm. kuulosuojaimet ja suojalasit)

Rälläköinnissä, hiomisessa, hitsauksessa jne. kiittää itseään, kun muistaa käyttää oikeanlaisia suojaimia. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun vietän unettoman yön sen takia, että töissä laiminlöin hitsausmaskin tai peltorien käytön. Voi yhden kerran sitä tinnitusta ja tikkusilmiä!

Kun koneet ja tekniikat oltiin käyty läpi, niin päästiin töihin. Teimme sellaiset harjoitustyöt, missä saimme harjoitella metallivannesahan, kaarisaksien, levytaivuttimen, viilan, mig-hitsauslaitteen, pistehitsauslaitteen ja kaasupillien käyttöä. Kaasupilleillä harjoittelimme kovajuottamista ja kaasuhitsausta ilman lisäainetta ja lisäaineella. Näitä kaikkia olen joskus hamassa nuoruudessani kokeillut, mutta unholassahan nuo olivat.

Ensin leikattiin millin pellistä kaarisaksilla kaksi kappaletta 12x7 cm kokoista levyä, jotka sitten taivutettiin kuvan mukaisella tavalla. Kaarisaksien käytössä pitää muistaa käyttää tarpeeksi voimaa, jotta leikkaus onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla. Taivuttamisen jälkeen palaset pistehitsattiin toisiinsa lyhyemmistä sivuista muutamalla pisteellä kiinni. Helppo homma, koska ei vaadi juurikaan motorisia taitoja, kuten muu hitsaaminen.

Pistehitsauksen jälkeen palautin muistiini kaasuhitsauksen jalon taidon. Ihan se ei mennyt kuten elokuvissa, mutta ottaen huomioon, että edellisestä kerrasta on kohta kymmenen vuotta, niin yllättävän siisti jälki saatiin aikaiseksi. Kaasuhitsaussauma on siis kuvassa esiintyvän kappaleen lyhyempien sivujen yläreunassa. Kaasuhitsauksessa rento ote ja hyvä työasento ovat kaiken A ja O.

Peltien kääntöpuolelle hitsattiin migillä sauma. Siitä tuli myös ihan siisti. Aloituksessa huomaa, että virtaa oli hieman liikaa, mutta muuten jälki on siisti, eikä sauma pahemmin ajellut. Aina voisi silti tehdä paremmin ja huolellisemmin, mutta kun ei jaksanut jäädä hieromaan ja harjoittelemaan. Voi minua!

Kappaleen jäähtyessä katkaisin itselleni putkesta 50mm palaset ja viilasin toiseen niistä sovitteen, jotta sain ne siististi T-muotoon. Tämän jälkeen hyppäsin kaasupillien puikkoihin ja hitsasin putket yhdeksi T-haaraksi lisäainelangan kanssa. Kaunista tuo ei ole, mutta ykösellä pakettiin ja vettä piti, ni se riittää. Lisäaineen kanssa hitsattaessa täytyy muistaa se, että ei ole tarkoituksenmukaista hukuttaa kappaletta lisäainelankaan, vaan sitä pyritään laittamaan vain sen verran, että se tunkeutuu hitsattaviin kappaleisiin jääden vain hieman koholle. Toinen haaste on löytää sopiva etäisyys, nopeus ja lämpötila, jotta ei polteta reikää kappaleisiin. Tämä on taito, joka vaatisi oikeasti paljon harjoitusta ja toistoja, ennenkuin sen voi hyvin oppia.

Viimeisenä sitten kiinnitin T-haaran pystyyn peltilevyyn. Tämä tapahtui niinikään kaasupilleillä, mutta kovajuottaen. Kovajuottamisessa kappaleita kuumennetaan lähelle sulamispistettä, jonka jälkeen saumakohtaan sulatetaan juote, joka kapillaarin vaikutuksesta juoksee liitoskohtaan kiinnittäen kappaleet toisiinsa. Tässä pätee sama sääntö kuin kaasuhitsauksessa; ei uiteta kappaletta lisäaineessa, eli tässä tapauksessa juotteessa.

Kaikessa metallin liittämisessä, oli sitten kyse hitsaamisesta tai juottamisesta, todella tärkeä seikka on liitettävien kappaleiden puhtaus. Aina kannattaa poistaa ylimääräiset purseet, hitsausnöölit, ruoste ja rasva liitettävistä kappaleista. Se helpottaa kummasti ja auttaa säästämään hermoja. Ja todennäköisimmin liitossaumakin on pitävämpi, kun siellä ei ole mitään sinne kuulumatonta joukossa.

Kootusti liitostekniikoista:

Mig-hitsaus:

1. sähkövirran avulla aikaansaatava valokaari palaa lisäainelangan ja hitsattavan kappaleen välissä suojakaasun ympäröimänä sulattaen perusaineen ja lisäainelangan yhdeksi "kappaleeksi"
2. lämpötila n. 6000 astetta
3. nopea ja käytännöllinen
4. kappaleiden puhtaus ja suojakaasun pääsy hitsaussaumaan tärkeää!
5. haasteet: nopeus, etäisyys, virran ja langan suhde suhteessa kappaleen vahvuuteen

Kaasuhitsaus:

1. kappaleet liitetään sulattamalla ne kiinni toisiinsa joko lisäaineella tai ilman
2. lämpötila n. 3200 astetta
3. kaasuina yleensä asetyleeni ja happi
4. liekissä tulisi näkyä kolme eri aluetta 1. kovaliekki, 2. sydänliekki ja 3. huntu
5. haasteet: nopeus, etäisyys, liekin säätö

Kovajuotto:

1. metalliosien yhdistämistä metallisella sideaineella, juotteella, jonka sulamispiste on alhaisempi kuin yhdistettävien metallien.
2. lämpötila aina yli 450 astetta
3. juottaminen tapahtuu kaasuhitsauslaitteilla. Juotteet yleensä hopea- tai kupariseoksia, jotka ovat päällystetty juoksutteella.
4. juoksutteen ansiosta juote tunkeutuu lämmitettyyn liitoskohtaan kapillaari-ilmiön avulla
5. haasteet: oikean lämpötilan löytäminen, juotteen "juoksuttaminen" liitoskohtaan

Pehmytjuotto:

1. metalliosien yhdistämistä metallisella sideaineella, juotteella, jonka sulamispiste on alhaisempi, kuin yhdistettävien metallien.
2. työlämpötila alle 450 astetta
3. juottaminen tapahtuu juottimella, eli kolvilla. Juotteena kouluelektroniikassa käytetään tinan ja lyijyn seosta, joka sisältää juoksutteen.
4. juotoskohdasta olisi hyvä tulla vuorimainen ja tasainen, ei pallo.
5. haasteet: vaatii käden hienomotoriikkaa. Sopivan lämpötilan saavuttaminen. HUOM! monet elektroniikkakomponentit eivät kestä suuria työlämpötiloja, joten niiden juottamisessa tulee olla varovainen ja ripeä!

Pistehitsaus:

1. Pistehitsaus on vastushitsausmenetelmä, jossa tarvittava lämpö saadaan aikaan johtamalla sähkövirta vastuksena toimivan hitsauskohdan läpi, johon muodostuu puristettaessa levyjä vastakkain pistehitsi. Sopii ohutlevyjen liittömiseen toisiinsa. (alle 3mm)
2. lämpötila n. 1300-1500 astetta
3. pistehitsauskoneessa olevat kuparielekrtodin hoitavat hitsauksen yhdellä jalanpainalluksella
4. säädettäviä asioita: hitsausvirta ja vaikutusaika
5. haasteet: oikeiden säätöjen löytäminen, kappaleen muoto

Suunnittelu, CAD, Vertex, mitä niitä nyt oli?

Kaikki työhän lähtee käyntiin suunnittelulla. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tekemättä, vai miten se meni. Itse ainakin nautin suuresti juuri tuosta suunnitteluvaiheesta, koska siinä pääsee hyvin ajatus valloilleen ja omat ideat alkavat pikkuhiljaa muodostumaan paperille suurinpiirtein järkevinä kolmiuloitteisina raapustuksina. Komiulotteinen piirtäminen lyijykynällä on heti itse tekemisen jälkeen parasta, mitä käsityöllä on annettavaa. Tätä mieltä minä olen asiasta. Asioiden luonnostelu ja kolmiulotteinen ajattelu on rakentavaa ja se kehittyy vain asioita mallintamalla.

Kun idea puutyöstä (sohvapöydästä) saatiin lyijärillä paperille, niin se piti vielä piirtää puhtaaksi Vertex-nimisellä 3D mallinnusohjelmalla. Joku jo etukäteen (onneksi) varoitti minua siitä, että Vertex aiheuttaa kiroilukohtauksia ja jopa kroonista päänsärkyä käyttäjälleen muutaman päivän takkuamisen jälkeen ja näinhän se meni. Alku Vertexin kanssa oli aivan todella syvältä ahterista. Monta kertaa ajattelin, että miten suomenkielinen ohjelma voi olla niin ärsyttävä ja takkuileva, mutta sitten jo ymmärsinkin, että vika ei ollut ohjelmassa, vaan sen käyttäjässä ja käyttäjän kokemattomuudessa.

Sitten kun piirtäminen alkoi jotenkin sujua, niin siihen jäi koukkuun. Ensimmäiset illat menivät kyllä täysin 3D mallinnuksen parissa, koska se vain oli olevinaan niin kovin mukavaa, omasta mielestäni. Vaimo oli asiasta toista mieltä, mutta kyllä hänkin totesi, että parempi tuo kuin tekemättömyys.

Esimakua tulevasta sohvapöydästä

Alkulätinöitä

Tervehdys vain kaikki immeiset ja immeisen mieliset lukijat!
Tänään on siinä mielessä historiallinen päivä, että allekirjoittanut, eli minä, Peltosen Niko alan ihan oikeasti pitämään BLOGIA. Eipä olisi Peltosnikosta uskonut ensinäkemältä, että tosissaan blogeihin sortuu, mutta kaikkea sitä pitää kokeilla. 

Eli tosissaan, nimi on Niko Peltonen ja ikää kohta 25 vuotta. Opiskelen täällä Savonlinnassa luokanopettajaksi nyt kolmatta vuotta. Ja kuten arvata saattaa, niin sivuaineenani on teknologiakasvatus, eli tekninen käsityö. Ihan looginen valinta tällaiselle maalaisjuntille. Teknologiakasvatus sanana ei ole ollut kovinkaan tuttu, mutta uskon, että se tarkoittaa oppilaiden kasvattamista teknologiseen yhteiskuntaan. Sen avulla pyritään siis antamaan oppilaille eväitä selviytymään arjessa ja luomaan mahdollisesti pohjaa tulevaa ammattia ja harrasteita ajatellen. 

Näin heti alkuun haluan pyytää anteeksi sitä, että blogini ja siinä esiintyvät jutut saattavat olla hieman omaperäisiä tai vapaamuotoisia. Ja tämähän johtuu tasan tarkkaan siitä, että juttujen kirjoittaja on hieman omaperäinen ja vapaamuotoinen puheessaan. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan tule häiritsemään yhteistä matkaamme tässä teknologiakasvatuksen ihmeellisessä, mutta ah niin autuaallisen mielenkiintoisessa maailmassa!

Blogissani tulen käsittelemään teknologiakasvatukseen liittyviä asioita aina työturvallisuudesta tuotteen suunnitteluun ja valmistamiseen. Matkan varrella yritän raottaa teille rakkaat lukijat sitä maailmaa, missä elämme tämän 25 opintopisteen teknologiakasvatuksen kurssin aikana. Paljon siis tulemme viettämään aikaa pajassa ja Vertexin kimpussa, joten näissä tapahtuvia ilmiöitä, havaintoja, onnistumisia ja epäonnistumisia tulen jakamaan kanssanne.

Tukeva perusta on kaiken A ja O. 

LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET:

Omat lähtökohtani tälle teknologiakasvatuksen sivuaineelle on melko hyvät siinä mielessä, että paljon on tullut erilaisia asioita tehtyä ja näperreltyä. Erityisesti metalliosaamisen koen olevan oma vahvuuteni, koska metallityöt ovat olleet aina läsnä perheessäni. Muutenkin minulla on kiinnostusta kaikkeen tekemiseen, rakentamiseen ja askarteluun, joten uskon, että tällä tulee on positiivinen vaikutus opinnoista hyvin selviytymiseen. 

Heikkoutenani pidän ehdottomasti sitä, että olen hyvin perinteisiin taipuvainen ja jonkin verran jännitän uutta tekniikkaa ja teknologiaa. En ole ikinä ollut sujut esimerkiksi tietokoneiden kanssa, joten kaikki 3D-tulostimet ja laserit tulevat olemaan itselleni selvä haaste. Ohjelmointi ja koodaaminen ei ole ikinä itseäni kiinnostanut pätkän vertaa. Johtuu varmasti osittain siitä, että tuollaisia asioita ei olla perheessäni juurikaan arvostettu. Kotonani on aina arvostettu työn tekemistä ja yhdessä touhuamista ja se moodi on jäänyt itselleni jopa aikuisuuteen asti. Toivottavasti tämä sivuaine antaisi minulle paukkuja ja innostusta myös tuolla saralla. 

Puu raaka-aineena ei ole itselleni erityisen tuttu ja siksipä siinä tulen tarvitsemaan varmasti suuremman panostuksen. Kyllähän sitä perus työvälineet on tullut tutuiksi jo ihan pienestä, mutta taitojen soveltaminen ja puutöiden suunnittelu / vaiheistaminen kaipaavat varmasti rajusti panostusta. Myös sähköpuolen koen olevan itselläni hieman hakusessa, joten sähköopintoja odotan kovasti.  

Ja sitten on vielä tuo pedagoginen puoli. En ole ikinä ennen toisen vuoden harjoittelua opettanut käsitöitä kenellekään, joten siitä minulla ei ole juuri lainkaan kokemusta. Toivonkin, että tämä sivuaine antaa minulle jatkossakin valmiuksia opettaa käsitöitä hyvin ja itsevarmasti, mutta ennen kaikkea turvallisesti. Se on minun ehdoton ykköstavoitteeni! 

Tavoitteiden saavuttamiseksi aion työskennellä niin kovasti, kuin vain kalenteri antaa myöden. Pyrin ottamaan kaiken irti omatoimitunneista ja haluan myös yrittää mennä oman mukavuusvyöhykkeeni yli. 

TEKNOLOGIAKASVATUKSEN PERUSOPINNOT 25OP
2015-2016
Niko Peltonen
Itä-Suomen yliopisto
Filosofinen tiedekunta
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto
Savonlinna