Mitä jäi käteen?

Noniin, kaikki teknologiakasvatuksen työt on saatu pakettiin ja on tullut aika pohtia sitä, mitä jäi käteen. Täytyy heti alkuun myöntää, että tämä reilu puolen vuoden rutistus meni niin nopeasti, että ei mitään järkeä. Pajalla aika kun kulkee ihan eri tahtia, mitä luennoilla.

Vaikka tekeminen ja touhuaminen on itselleni ollut aina kovinkin tuttua, niin se ei silti poista sitä tosiasiaa, että olen oppinut ihan järkyttävästi tämän sivuaineen aikana. Jos mietitään eri osioita, kuten puu-, metalli-, sähkö- ja pedagogiikka -osioita, niin kaikkein suurimman harppauksen on saanut oma pedagoginen ajatteluni. Ihan sama, mitä olen tehnyt pajalla, niin jostakin on aina tullut se ajatus, että miten tämänkin asian opettaisin lapselle. Tuo ajatus on varmasti päähäni pinttynyt sen takia, että sitä on sivuaineen opettajat ihan rasittavuuteen (ei sentään) asti tuoneet esille.

Toisena suurimpana kehityksen osa-alueena on ollut puun työstö ja puu materiaalina. Olen kaikki työni tehnyt männystä, poislukien sorvaustyö, johon sain kaverilta palan koivua. Vaikka paljon männystä pidänkin, niin kyllä koivu niin paljon mukavampi on työstää kuin mänty. Koivu ei  repeile ja lohkeile läheskään niin helposti sen kovuutensa tähden. Mänty on enemmänkin sellainen veistelypuu, ei huonekalupuu. Jos siis täytyy saada hienoa jälkeä aikaiseksi, niin kannattaa ottaa materiaaliksi koivua. Tai jos haluaa käyttää mäntyä, niin siinä tapauksessa kannattaa pyörösahaan ja jyrsimiin vaihtaa ihan uudet terät...

En sen tarkemmin ala reflektoimaan erillisiä työstömenetelmiä tai tekniikoita, koska niistä olen kertonut melko kattavasti läpi koko blogin, mutta joitakin ajatuksia omasta opettajuudestani ja sen kehittymisestä haluan tähän raapustaa. Kuten jo mainitsinkin, niin ajattelun muutokset ovat olleet suuria. Erityisesti ajatus siitä, miten tuoda asiat lapsille lasten tasolla ymmärrettäväksi. Ei niinkään se, miten opettaa jokin yksittäinen tekniikka, vaan se, miten opettaa oppilaalle asioiden merkityksiä. Esimerkiksi suunnittelun, piirtämisen ja ajattelun merkityksiä koko käsityöprosessin kannalta. Vaikka emme kovinkaan paljoa ole päässeet seuraamaan tai opettamaan "oikeita" oppilaita, niin silti tällainen ajatuksen juoksun muutos on päässyt syntymään. Varmasti suuri merkitys on ollut pajatyöskentelyllä, missä olemme tehneet todella paljon erilaisia töitä suunnitelmien ja piirustusten pohjalta. Jos piirustuksissa on ollut jotain vinksallaan, niin kyllä se on heti vaikuttanut itse työskentelyyn. Samoin jos jotakin asiaa ei ole mietitty ihan loppuun asti, niin varmasti on ongelmia ja haasteita tullut jossain vaiheessa työskentelyä.


PEDAGOGIIKKA

Tuomaksen pitämä pedagogiikkaosuus oli mielestäni sellainen erityisen mukava. Pääsimme pienryhmässä suunnittelemaan kutosluokkalaisille kaksoistunnin, jonka aiheena oli mittakaava. Oikeastaan mitään muuta apuja emme saaneet tunnin suunnittelulle, kaikki oli oman mielikuvituksemme varassa; mitä tehdään, miten tehdään jne.

Ideana:

• luokkahuone tai joku tila mittakaavassa
• itse valittu mittakaava/annettuna mittakaava
• ryhmille annetaan valmiit mittakaavat, joissa toteuttavat
• ryhmät tekevät samasta tilasta mittaukset ja työskentely eri tilassa
• esimerkkinä mittakaavasta meidän tekemä malli → konkreettinen (esim. jalkapallokenttä) → kolme tms. esimerkkiä eri koossa
• esimerkkeinä myös esim. kartoissa käytettyjä mittakaavoja tms.
• mittaaminen konkreettisesti (oppilaat itse)
• luokkahuoneen kuvaaminen ylhäältä
• AV-välineet: liitutaulu (mittojen merkitseminen), tykki, tietokone
• materiaaleja: pahvi, kuumaliima, erikeepperi, sakset, mitat, tikut, paperipillejä, paperia, tussit (mittojen merkkaamiseen pahviin)
• alustaksi: pahvi (valmiiksi leikattu) tai vaneri → mallin mahduttava siihen
• Tunnin alkuun kertaus mittakaavasta
• tulosteena ohjeet, jotta kaikki muistaa mitä tehdään
• kolmiulotteiset mallit tilasta
• pelkistys → kokonaiskoko kappaleille, ei liian tarkasti
• päämitat
• mittakaavasta video herättelemään?
• lisätehtäviä?
• työnjaon ohjeistus ryhmien sisällä?
• ryhmäjaot Villen kanssa sovittuna
• tunnin tarkoitus: hahmottaa käytännössä, miten mittakaava toimii ja hahmottaa, mitä mittakaava tarkoittaa
• ohjeistuksessa painotettuna, että helppoja lukuja mittakaavoihin (esim. täysiä kymmeniä)
• pitäisikö yhdessä suurentaa jonkun esineen mitat taululle, jos tehtävä tuntuu liian hankalalta? 
• esimerkkejä siitä, missä erilaisia mittakaavoja käytetään
• tehtävään laitettava mitat
• mitan käytön opetus!
• mitä mittayksikköä käytetään?

Muita ideoita:

jalkapallokenttä mittakaavassa

rakennus mittakaavassa

jokin omasta ympäristöstä löytyvä rakennelma itse mitattuna ja mittakaavassa

suurennettu esine

puiden pituuksien mittaaminen

Tuntisuunnitelma (2x45 min):

Ryhmän tavoitteet:

Osaamme rakentaa sellaisen tuokion, että oppimista tapahtuu

Saada positiivisia kokemuksia teknisen työn opettamisesta

Saada kokemuksia aihepiirityöskentelyn ohjaamisesta ja suunnittelusta

Ryhmänhallintataitojen kehittäminen

Ymmärrettävä ja selkeä tehtävänanto

Lopetuksen ja koonnin painottaminen ja tärkeys

Tunnin tavoitteet (oppilaille):

Mittasuhteiden oivaltaminen

Mittakaavan hahmottaminen käytännössä

Oppilas harjoittelee työohjeen käyttöä (OPS)

Oppilas harjoittelee oman ja muiden työn kriittistä arviointia (OPS)

Mittaamisen ja merkitsemisen harjoitteleminen (OPS)

Oppilas harjoittelee näkemään matematiikan ja reaalimaailman välisiä yhteyksiä (matematiikan OPS)

Oppilas oppii loogista ja luovaa ajattelua (OPS)

Oppilas harjoittelee työskentelemään keskittyneesti ja pitkäjänteisesti sekä toimimaan ryhmässä (OPS)

Oppilas harjoittelee laskimen käyttöä (OPS)

Kuumaliimauksen periaatteet

Yllä on ryhmämme tekemä alustava suunnitelma toteutettavasta kaksoistunnista tavoitteineen. Parasta tässä ryhmäsuunnittelussa oli se, että hyviä ideoita sateli joka suunnasta. Kyllä ryhmässä vain on voimaa. Alla on opettamisen harjoittelua koskeva itsearviointi ja tavoitteet, jotka asetin itselleni harjoittelun suhteen.

Tavoitteeni:

1. Ensimmäinen tavoitteeni on löytää edes hiuskarvan verran tulevasta ”kässäopettajuudestani”

2. Toisena tulee innostuminen. Olen erittäin paska innostumaan asioista, niin haluaisin tämän pedagogiikan aikana oikeasti kokea innostumisen tunteen. 

3. Yritän suhtautua avoimesti eri juttuihin ja ottaa kaikesta irti sen hyvän

4. Tavoite on selvitä perjantain opetustuokion jälkeen hengissä kypsyysnäytteeseen ja sieltä hengissä pois.

Itsearviontini:

Minkälaisena koit opetustuntien suunnittelun ja kehittelyn pienryhmässä?

• opetustuntien suunnittelu oli oikein antoisaa ja jopa mukavaa. Oli hieno vaihtaa ajatuksia ryhmäläisten kanssa, ideoita heiteltiin puolin ja toisin ja lopputuloksesta tuli oikein hyvä. 

Minkälaisena koit oman pienryhmäsi kaksoistunnin pitämisen / seuraamisen?

• itsehän pidin tuon kaksoistunnin ja täytyy myöntää, että oli oikein virkistävää pitää hyvin suunniteltu tunti. Tunnin alussa olisi vain pitänyt katsoa, että kaikki välineet olisivat paikoillaan, koska ne eivät nyt olleet. Alun härväämisen jälkeen kaikki lähti oikein hyvin ja tunnista tuli onnistunut kokonaisuus. 

Minkälaisena koit pienryhmän opetuksen tarkkailutehtävät?

• tarkkailutehtävä oli mielenkiintoinen. On hyvä seurata oppilaita ja heidän tekemisiään. Näin pääsee paljon pintaa syvemmälle ja mahdollisesti oppilaan ajatusmaailmaan edes hieman käsiksi. 

Minkälaisena koit opetuksen jälkeen pidetyt palautekeskustelut?

• koin palautekeskustelun hyödyllisenä, koska en ole omasta opettajuudestani todellakaan kovinkaan tietoinen. Oli mukava saada positiivista ja rakentavaa palautetta. Tuli ihan sellainen olo, että ehkä minusta voisi tulevaisuudessa tulla opettaja. 

Minkälaisena koit opiskelijoiden palautteet?

• oli hauska saada vertaispalautetta kavereilta ja kuulla miltä opettamiseni heidän silmissään näytti. Ei ollut kiusallista tai kamalaa, koska tyypit, jotka palautetta antoivat olivat tuttuja. 

Minkälaisena koit ohjaajien palautteet?

• Tuomaksen palaute oli mielestäni erittäin hyödyllinen, koska niinkuin edellä sanoin, tuli aivan sellainen olo, että minusta saattaisi sittenkin olla opettajaksi. Arvostan rehellisyyttä ja kriittisyyttä. 

Millaisia positiivisia / kielteisiä kokemuksia / tuntemuksia tuli esiin harjoittelujakson aikana? Mistä johtui?

• pakko on myöntää, että harjoittelussa ei ollut mitään negatiivista! Oli hienoa, kun saimme ihan itse suunnitella kaksoistunnit ilman, että opettaja puuttui sen sisältöön. Eihän töissäkään kukaan tule meille sanomaan miten teemme ja opetamme tuntimme, joten oli kiva, että tämän harjoittelun aikanakaan siihen ei puututtu. Oli myös erittäin mukavaa päästä itse opettamaan, vaikka se aluksi meinasi jännittääkin. Tutussa porukassa ja hyvässä ilmapiirissä on hienoa työskennellä!

Rohkenisitko opettaa teknistä työtä peruskoulun alimmilla luokilla? Perustele!

• kyllä rohkenisin. Mielestäni hallitsen käsitöiden erilaiset tekniikat sekä työtavat ja osaan ottaa huomioon työturvallisuuteen liittyvät asiat melko hyvin. En osaisi pelätä opettaa käsitöitä alaluokilla saati sitten yläluokilla. 

Tuntisuunnitelma

Tuntisuunnitelma 

Kuten itsearvioinnista käy ilmi, niin itse jouduin/sain pitää yhdessä ryhmänä suunnittelemamme kaksoistunnin. On kyllä sanottava, että tykkäsin ihan hirveästi opettaa käsitöitä. Tuo harjoittelu antoi minulle varmuutta siihen, että minusta tosiaan olisi käsityön opettajaksi. Vaikka jo pitkän aikaa on itselläni ollut sellainen fiilis, että "ei ole opettajaksi Peltosen keskimmäisestä pojasta". Tällaiset ryhmältä saadut palautteet ja itsearvioinnit antavat itselle ihan kauheasti uusia näkökulmia omaan itseensä ja omaan opettajuuteen. 

Tuo pitämäni tunti tosiaan onnistui kyllä todella hyvin. Alun säätämisen jälkeen kun päästiin työskentelemään, niin homma eteni kuin resiina raiteilla. Itselläni oli melko itsevarma ja motivoitunut olo ja samoin oli myös oppilailla; kaikki pitivät aihetta mielenkiintoisena ja tarpeeksi haastavana. Yhdellä parilla jäi työ ihan vähäsen kesken, mutta se ei tuntunut heitä haittaavan. 

Aluksi oli tarkoituksena, että olisimme käyneet vielä kaikkien pienoismallit yhdessä läpi, mutta aika loppui kesken. Päätin priorisoida tekemisen puhumisen edelle, koska kyse oli kuitenkin käsityön tunnista, eikä matematiikan luennosta. Jos olisin tuon luokan luokanopettaja, niin siirtäisin töiden läpikäymisen vain seuraavalle oppitunnille. Kuitenkin olisi tärkeää, että kaikki pääsisivät esittelemään omat luomuksensa ja opettaja pääsisi kartalle siitä, onko tehtävä ymmärretty ja tehty oikein. 

ENTÄS SITTEN?

Vaikka moneen kertaan olen todennut, että paljon on opittu ja menty eteenpäin, niin silti vielä on ihan hullun lailla opittavaa ja kasvamista. Vielä enemmän pitäisi saada ymmärrystä siitä, miten kehittää omaa sekä oppilaiden ajattelua suhteessa kokonaiseen käsityöprojektiin sekä siitä, miten itse voisi pysyä kehittyvän teknologian hermoilla ja kehittyä itse siinä mukana. Itselleni on nimittäin kaikkein suurimpana haasteena se, että olen melko perinteinen ja helposti kaavamainen kaveri. Pakko on opetella haastamaan itseäni käyttämään tulevaisuudessa uusia tekniikoita, tapoja ja laitteita. Pitäisi oppia ajattelemaan aina hieman omaa mukaavuusaluettaan pidemmälle ja astua omalle epämukavuusvyöhykkeelle. 

Kun kaavamaisuudesta ja liiasta perinteen vaalimisesta pääsen eroon, niin minusta voi ajan mittaan kehittyä vaikka kuinka hyvä käsityönopettaja. Eihän sitä koskaan tiedä. 

Kulhon sorvausta

Terve!

Tänään oli siinä mielessä hyvä päivä, että sain kaikki teknisen työn hommat hoidettua ja voin hyvillä mielin käydä pääsiäislomalle (kandin kimppuun täyspäiväisesti) ja pyyhkiä pajan pölyt vaatteistani. Kuitenkin ennen kun käyn hyvin ansaitulle tauolleni, niin yritän hieman avata tämän päiväistä projektiani, eli kulhon sorvausta.

Kuten lähes jokainen puutyö tämäkin alkoi liimalevyn tekemisellä. Ostin kaverilta pienen palan koivua, tein siitä kaksikerroksisen liimalevyn, jonka sahasin vannesahalla pyöreäksi. Oikeasti, siitä tuli todella pyöreä, vaikka en ikinä ennen ole vannesahalla muotoja sahannut. Piti olla oikeasti todella tarkka siitä, miten sitä syöttää sahalle, jotta se ei haukkaisi liikoja.

Kun olin saanut levyn sahattua pyöreäksi, niin merkkasin siihen keskikohdan. Se oli helppoa, koska keskikohta oli näkyvissä, kun kerran olin piirrottanut levyyn jo ympyrän, minkä siitä leikkasin. Keskikohta tarvittiin siitä syystä, että sorvin istukka pitää kiinnittää keskelle levyä, jotta se ei sorvattaessa hakkaisi niin pahasti. Kuten kuvista näkyy, niin kiinnitin istukan neljällä 5x45mm puuruuvilla, jotta aihio ei työstettäessä lähtisi lentoon.

Kun sain aihion istukkaan kiinni, kiinnitin istukan sorviin, siirsin sorvaustuen lähelle ja keskelle aihiota, valitsin sopivat kierrokset ja ryhdyin aihion pyöristämiseen. Kuitenkin ennen kuin sorvin laittaa päälle, niin kannattaa käsin pyöräyttää aihiota, jotta varmistutaan siltä, että aihio ei ota kiinni sorvaustukeen. Kun tästä ollaan varmistuttu, niin voidaan käynnistää kone ja ryhtyä rouhimaan.

Reunan sorvauksen jälkeen asetin sorvaustuen siten, että pystyin aloittamaan pohjan muotoilun. Tämä oli mukava vaihe, koska näki niin konkreettisesti sen, että muotoa alkoi syntymään! Ai että mitkä fiilikset, kuin pikkulapsi karkkikaupassa! Pohjan muotoilun jälkeen hioin koko aihion oikein viimesen päälle. Hiontaan kannattaa varata pitkät pätkät erikarkeuksisia papereita, jotta saadaan lopputuloksesta hyvä. Hiontaan kannattaa myös nostaa kierrosmääriä. Itse tein hionnan pitkällä paperiliuskalla siten, että liikuttelin sitä edes takaisin pyörivän kappaleen pinnalla. Näin vältytään näppien ja paperin palamiselta ja ylenpalttiselta kulutukselta.

Kun olin saanut hiottua, niin perehdyin pohjaan tulevan 8mm syvän ja 88mm leveän istukkakartion tekoon. Ensin porasin tasan 8mm syvän ja 30mm leveän reiän kulhon pohjaan. tämän jälkeen asetin sorvaustuen lähelle aihiota ja aloin rouhintataltalla sorvaamaan reikää leveämäksi. Kun pääsin lähelle merkitsemääni 88mm kohtaa, niin vaihdoin työvälineen suoraan 8mm kaavintalttaan. Tämän tein sen vuoksi, että saisin tarkasti mentyä lähelle 88mm merkkiä ja tehtyä kartiosta terävän. Onnistuin siinä melko hyvin. Vielä kerran vaihdoin työvälinettä leveämpään kaavintalttaan ja tasoitin juuri tekemäni kartion pohjan.

Kartion viimeistelemisen jälkeen kiinnitin kartioon toisenlaisen istukan/pakan (miksi sitä haluaakaan kutsua), irrotin laippaistukan aihiostani ja sorvista ja käänsin aihioni sorviin toisin perin. Hankala selittää, mutta kun en huomannut ottaa havainnolistavaa kuvaa tästä vaiheesta! No joka tapauksessa, kun olin aihion kääntänyt, niin aloin sorvata kulhon sisäosaa. Se oli mukavata, koska sai surutta rouhia puuta pois ja taas tuli valmiin näköistä. Haasteen tähän asetti se, että sorvaustuki jäi väkisinkin hieman kauas aihion pohjalta, joten piti olla lopussa jo todella varovainen liikkeissään.

Sisäpohjan muotoilun jälkeen hioin pohjan hiomapaperilla oikein hyväksi, sorvissa tietysti. Aloitin P120 ja päädyin P320 paperiin. Kyllä tuli nimittäin kiiltävä. Ihan lopuksi vielä käsittelin kulhon antiikkivahalla ja rätillä.

Huomioita sorvauksesta:

1. Varmistu talttojen terävyydestä
2. Kiinnitä kappale oikein ja tukevasti -> keskeisyys tärkeä!
3. Valitse kierrokset kappaleen halkaisijan mukaisesti
4. Aihion ja sorvaustuen välissä mahdollisimman vähän tilaa
5. Säädä sorvaustuki keskelle kappaletta tai hieman alle keskikohdan
6. Sorvaustaltan tulee olla kohtisuoraan sorvattavaan aihioon nähden
7. Käytä tarkoituksenmukaisia työvälineitä
8. Kappaleen pienentyessä muista säätää kierroksia ja viedä sorvaustukea lähemmäksi aihiota
9. Ole rauhallinen liikkeissäsi, mutta älä pelkää sorvia. Muuten homma pissii
10. Muista kuulon ja näön suojaimet, työkohteen siisteys, kääriä hihat ja laittaa pitkät hiukset visusti kiinni ja piiloon sorvauksen ajaksi!

Stereovahvari 2x7W

Doddiin, tänään demokertamme alkoi äänellä. Eli siis Jani luennoi meille siitä, mitä on ääni, miten se käyttäytyy, miten sitä pystytään eristämään jne. Eipä ole ennen tullut asiaan sen syvemmin perehdyttyä, mutta tässähän tätä tuli. Ääni on siis aaltoliikettä, energiaa.

Stereo ääni: ääni tulee kahdesta kaiuttimesta hieman eri aaltoina ja eri aikaan. Näin  saadaan aikaiseksi tilan tuntua ja ääni kuulostaa paljon mielekkäämmältä. Jos kaiuttimista ääni tulisi täysin samanlaisena, niin äänestä tulee ns. monoääni. Kun teemme jakson aikana kaiutinvahvistinhärpäkkeen, niin täytyy ottaa huomioon kaiuttimen koteloinnin tärkeys. Kun kaksi kaiutinta laitetaan samaan pakettiin, niiin ne tulee kuitenkin koteloida erikseen. Tämä sen takia, että kaiuttimen kalvon liike aiheuttaa kaiutinkoppaan alipaineen. Jos kumpikin kaiutin on samassa kopassa, niin alipaine voi sotkea kaiuttimen toiminnan ja näin heikentää äänen laatua.

No mutta se niistä. Nyt itse vahvistimen kimppuun. Eli kaikki lähti tietysti liikkeelle piirilevystä. Piirilevyt valmistettiin Janin toimesta porukalla hieman samaan tyyliin, kuin mitä jo aikaisemmin kirjoittelin blogissani, mutta sillä erotuksella, että piirilevykaaviot tulostettiin kalvolle ja valotettiin levyn pinnalle. Kun piirilevyt oltiin saatu sahailtua irti toisistaan, niin alkoi armoton reikien porailu. Jokaisen komponentin molemmille jaloille piti aina porata yhden millimetrin kokoiset reiät ja reikiä oli monta kymmentä. Reikien kohdat näkyvät piirilevyllä pieninä kuparittomina pisteinä. Poraamisen suoritin pylväsporakoneella, jossa ei ollut kohdevalaisinta. Silmät vieläkin sekaisin sen tihrustamisen takia!

Piirilevy x4

Komponenttien sijoittelukuva

Kytkentäkaavio

Vihdoin kun sain kaikki reiät porattua, niin otin kolvausvälineet pöydälle ja yhdeltä istumalta tein piirilevyn niin valmiiksi kuin mahdollista. Juottaminen oli mielestäni oikein mukavaa näin 12 vuoden tauon jälkeen. Jälkeenkin olen melko tyytyväinen.

Muutamia huomioita komponenttien juottamiseen: Monijalkaisia komponentteja ei kannata yrittää juottaa kerralla, koska komponentti lämpenee ja voi alkaa sulamaan tai muuten vahingoittua liiastä kuumuudesta. Esimerkiksi vahvistimen IC-piiri (itse vahvistin) lämpeni todella nopeasti, vaikka juotti aina yhden jalan välissä kiinni jonkin toisen komponentin. Huomasin myös, että stand by -kytkin oli todella herkkä ottamaan lämmöstä itseensä; sen jalat nimittäin alkoivat heti heilua, kun juotin johdon kiinni niihin. Onneksi kytkin ei kuitenkaan kerennyt menemään rikki. Lapsillekin täytyy siis muistaa aina mainita, jos piirissä on joitakin erityisen herkkiä komponentteja, jotka eivät kestä liikaa lämpöä. Tällä vältetään turha mielipaha.

Piirilevyn jälkeen kävin itse kaiutinkopan kimppuun. Aluksi yritin rakentaa kopan siten, että sen jokainen nurkka olisi muodostunut kahdesta 45°:en kulmasta, mutta tämän ajatuksen hylkäsin sen takia, että käyttämässämme pyörösahassa oli (on) niin huono terä, joka repi kulmat todella rujon näköiseksi. Yritti sitten kuinka varovasti tahansa sahata! Päädyin siis tuollaiseen "kiertävään" ratkaisuun. Kyllähän tuokin hyvältä näyttää. Kokosin kaiutinkopan kehän Festoolin Domino -jyrsintä apuna käyttäen siten, että siellä on aina yksi domino per liitos. Itseäni auttaa liitoksien tekemisessä merkintöjen piirtäminen osiin. Tietääpähän aina, mihin kohtaan reikä pitää tulla ja näin taas vältytään siltä niin herkästi iskevältä mielipahan vallalta. Kun sain reiät tehtyä, niin dippailin dominot liimassa, painoin ne reikiinsä, levitin saumoihin kevyet liimat ja löin koko paketin puristuksiin. Tuollainen "kiertävä" rakenne on melko haasteellinen saada puristuksiin ja se vaatii todella monta puristinta, mutta onneksi niitä oli vielä vapaana.

Kehän kuivumista odotellessa tein stereoihini etu- ja takapaneelit sekä kaiuttimien väliin tulevat "kaiutinkoppalevyt". Satuin löytämään hukkapalalokerosta kaksi sopivaa 4mm:n vaneripalasta, jotka sitten vain sahailin oikeaan mittaan. Etupaneeliin mittailin ensin kaiuttimen paikat ja porasin kuppiporalla 50mm reiät niille. Tämän jälkeen hahmottelin volumesäätönapin, led-ilmaisimen, stand by -kytkimen ja audioliittimen paikat ja porailin niillekin reiät yksin tein. Reikien poraamisen jälkeen huomasin, että käyttämäni vaneri oli oikeasti jotain kakkosluokan tuotetta, koska poratessa se repeili ikävän näköisesti jättäen kamalat jäljet paneelin molemmille puolille. No, uutta paneelia en lähtenyt tekemään, vaan otin taltan kauniiseen käteeni ja tein koko paneelin täyteen erikokoisia viilu-uria. Ajattelin, että se voisi näyttää mukavalta, kun siihen levittää Osmo Colorit pintaan. Ja niinhän se sitten tekikin, kuten kuvasta näkyy. Lastenkin kanssa tällaiset "mokat" kannattaa pyrkiä kääntämään hyväksi. Joskus ne nimittäin voivat jopa pelastaa koko työn.

Kun stereokopan kehä oli kuivunut liimauksistaan, niin kiinnitin etupaneelin ja suoritin hionnan koko kopalle. (Etupaneelin ruuveille porasin reiät, jotta paneeli ja kehäkoppa eivät halkeaisi.) Etupaneelin hioin vielä erikseen oikein karkealla paperilla, jotta saisin sille kauttaaltaan naarmuisen olemuksen. Sitten eikun Osmot pintaan ja koppa odottamaan sähköosia.

Kopan kuivumisen jälkeen asensin vahvistimen ja kaiuttimet paikalleen ja juotin sitten vasta audioliittimen kiinni piirilevyyn. Audioliitin piti siis asentaa siten, että se tulee etupaneelin ulkopuolelta sisäpuolelle, joten sitä ei voinut juottaa aikaisemmin. Ledin, audioliittimen ja piirilevyn kiinnitin vielä kuumaliimalla paikoilleen, jotta ne eivät varmasti irtoaisi ja heiluisi kopan sisällä. Kun kaikki osat olivat paikallaa, niin testasin laitteen toimivuuden. Toimihan se! Sitten vielä taivuttelin paristoille telineen ja tiivistin takakannen vaahtomuovipatjalla, jotta saataisiin stereoista mahdollisimman tiivis paketti.

Äänenlaatu on mielestäni todella hyvä ja projekti oli kaikin puolin erittäin mielekäs!

Liimalevystä arkkupöydäksi

Osa- ja mitoitusluettelo

Jes, nyt on jälleen pajakausi saatu startattua ja kaikki liimalevyt on tehty viimeistä hiontaa myöten. Hiontavaiheessa huomasinkin, että levyjäni on kolhittu, varmasti jonkun verran omasta toimestani, mutta on ilmeistä, että naapurinkin levy on saattanut omiani kolhaista mennen tullen. Mutta ne on pikkuseikkoja, joiden emme anna enää tässä vaiheessa haitata. Huomasin myös jossakin vaiheessa, että yksi levyistä oli kuivanut itsensä kieroksi, vaikka se oltiin säilytetty tiiviisti puristettuna muiden levyjen välissä. Kun sitten lähdin levyjä tasohöylällä höyläämään oikeisiin mittoihin, niin siinähän se kiero levykin suoristui.

Kun kaikki levyt oli saatu oikeaan paksuuteen, niin ne piti vielä saada oikeaan leveyteen ja pituuteen. Hoidin homman niin, että ensin oikohöylällä höyläsin levyihin oikean leveyden ja pyörösahalla katkaisin ne oikeaan pituuteen. Järjestys tämä sen takia, että kuivaessaan levyt olivat hieman kupertuneet levyjen keskuvaiheilta leveyssuunnassa ja oikohöylällä tämän kuperuuden sai parhaiten pois. Näin se helpotti myös pyörösahalla ajamista, kun oikaistun reunan sain tiiviisti katkaisuvastetta vasten.

Nyt oli kaikki levyt, rimat ja jalat saatu tehtyä, joten tuli aika alkaa miettimään liitoksia. Uutuuden viehätyksessä päädyin tekemään levyjen liitokset Festoolin Domino-tappiliitosjyrsimellä. Aivan todella helppokäyttöinen ja nopea laite! Liitokset työssäni olivat sen verran yksinkertaiset, että yhdellä säädöllä ja yksillä merkeillä per levy selvittiin koko projektista; ei tarvinnut merkata kuin keskikohdat, koska jyrsimessä on reunavasteet, joiden avulla saa reunatapit aina samaan kohtaan. Älyttömän kätevä! Yhdeltä seisomalta jyrsin kaikki liitosreiät ja malttamattomana luonteena laitoin arkkupöydän heti kasaan. Ilman liimaa tietysti, koska en ollut vielä hionut levyjä ja tehnyt jalkoihin kansi- ja pohjalevyille uria. Dominon käytössä pitää kuitenkin olla tarkkana siinä mielessä, että jos levyt eivät ole tasalaatuisia esimerkiksi paksuudeltaan, niin reiät eivät anna anteeksi tappien paksuussuunnassa. Toinen huomio laitteen käytössä piilee siinä, että laite täytyy pitää tiiviisti kiinni jyrsittävässä pinnassa. Eli reiän tulee olla aina niin kohtisuorassa, kuin mahdollista! Tämä mahdollistetaan siten, että kiinnitetään työstettävä levy lujasti kiinni höyläpenkkiin ja käytetään laitetta varmoin ja vakain ottein.

Dominojyrsimen käytön lyhyt oppimäärä: 

1. Määrittele reikien paikat huolellisesti ja merkitse ne
2. Laita koneeseen oikean kokoinen jyrsinterä
3. Säädä oikea syvyys ja korkeus sekä haluamasi reiän tarkkuus > tee yhdellä säädöllä mahdollisimman monta reikää
4. Kiinnitä jyrsittävä kappale pöytään siten, että voit tehdä yhdellä kiinnityksellä mahdollisesti useamman reiän
5. Käytä avuksi koneen omia vasteita
6. Muista tukeva asento ja varmat otteet
7. Laite aina kohtisuoraan ja tukevasti kiinni työstettävää pintaa
8. Anna koneen tehdä työnsä rauhassa, kone ei saa päästää valittavaa ääntä
9. Muista purunpoisto
10. Suunnitelmallisuus jyrsittäessä on valttia! 

Liitoksien teosta huolimatta hommaa oli vielä rutkasti jäljellä. Seuraavaksi mietinkin, että millä
vekottimella saan jalkoihin tehtyä urat, joihin kansi laskeutuu ja joihin pohjalevy uppoaa. Päädyin talttaporaan. Ensin piirrotin jalkoihin urien ääriviivat ja sitten menin poralle ihmettelemään, miten se toimii. Onneksi Jani tuli sen kertomaan, niin ei mennyt koko päivä siinä. Vaihdettiin koneeseen sopiva talttapora, Jani kertoi säätömekanismit ja sitten vain hommiin. Koska talttaporan tekemä jälki oli melko rujoa, niin jätin itselleni mitoitukseen hieman käsityöstövaraa; noin yhden millin per suunta. Pääasia oli, että suuret linjat saatiin talttaporalla tehtyä. Jokainen neljä jalkaa meni hienosti parilla säädöllä, kun vain malttoi käyttää järkeä. Talttaporan käytössä onkin hyvä korostaa sitä, että tekee yhdellä säädöllä mahdollisimman monta uraa/koloa, koska se nopeuttaa työskentelyä sekä tietysti varmistaa sen, että urat ovat yhdenmukaiset. Lukitut säädöt omassa työssäni olivat korkeus ja leveys. Korkeusvasteena toimi itse koneessa oleva siirrettävä metallinen tappivaste ja leveysvasteeksi laitoin puukalikan puristimella kiinni poraustuen kelkkaan. Näin ei tarvinnut pitää huolta kuin poikittaissyvyyden määrittelystä, joka sekin hoitui kätevästi viivoitinta avuksi käyttäen.


Talttaporakoneen käytön lyhyt oppimäärä

1. Valitse käyttötarkoitukseen sopiva, mahdollisimman terävä, talttapora
2. Varmista poran kohtisuoruus kelkan takavasteeseen nähden esim. suorakulmalla
3. Aseta syvyysvaste ja mahdolliset muut vasteet siten, että voit tehdä samoilla asetuksilla monta reikää > asetusten jatkuva muuttaminen heikentää tasalaatuisuutta ja hidastaa työstöä
4. Varmista, että vasteet ovat tiukasti lukittu
5. Piirrota urat työstettävään kappaleeseen
6. Kiinnitä kappale lujasti kelkkaan
7. Älä yritä kerralla liian syvälle
8. Anna poran tehdä työnsä, eli älä paina liikaa 
9. Aina kun irrotat kappaleen, niin puhdista kelkan alusta. Näin vältytään siltä, että kappale olisi vinossa tai irti alustasta
10. Kannattaa jättää pieni (n.1mm) käsityöstövara, koska talttapora saattaa repiä puuta ikävästi

Nyt kun jalat oltiin saatu koneella työstetyksi, niin jatkoin työstöä käsipelillä, eli taltalla. Sen huomasin, että taltan pitää olla todella terävä, jos meinaa saada poikkisyistä puuta työstettyä. Huomasin myöskin sen, että jätin hieman liian vähän työstövaroja, sillä en saanut talttaporan repimisjälkiä poistettua... Ärsyttävää!

Taltan kanssa työskennellessä pitää ottaa huomioon muutamia seikkoja:

• taltan tulee olla terävä ja tarkoitukseen sopivan kokoinen 
• työstettävä kappale kannattaa kiinnittää lujasti pöytään
• näpit tulee pitää pois taltan edestä (peukalo piiloon ja ranteet suojaan!)
• ei saa yrittää kerralla valmista > pidetään lastut ohuina
• taltan kanssa ei juosta opettajan juttusille! Kiire pitää unohtaa.

Piirustuksia selaillessani huomasin, että olin unohtanut piirtää arkun seiniin välivanerin sovitusurat. Niinpä ajattelin, että teen kaikki urat samalla kertaa, sekä seiniin että kanteen. Piirrotin levyihin oikeat kohdat urille ja marssin yläjyrsimelle. Yläjyrsimeen piti kaiken ensiksi vaihtaa oikean kokoinen (8mm) terä. Terän vaihtaminen oli kovinkin helppo homma, kara auki kahdella jakarilla ja vanha terä pois ja uusi tilalle. Tämän jälkeen säädin ohjurilevyn (takavasteen) oikealle etäisyydelle, että sain uran oikeaan kohtaan. Testasin etäisyyden vielä erilliseen hukkarimaan ja se täsmäsi. Sitten säädin uran syvyyden. Se säädettiin siten, että nostettiin terä ensin ylös ja käännettiin koneen edessä olevasta syvyyspakasta oikea syvyys ja laskettiin terä jälleen alas. Ihan en ollut tyytyväinen esiasetettuun syvyyteen, joten itse vielä hienosäädin syvyyttä säätöpulttia kiertämällä. Ja jälleen testasin syvyyden ja etäisyyden hukkariman pätkään. Sitten vain ajoin urat levyihin. Uria tuli kolmeen eri kohtaan, joten jouduin säätämään jyrsimen asetuksia yhteensä kolmeen kertaan. Silti se oli verrattain nopeaa työstöä. Ajoin urat siis kannen alapuolelle, sivujen alareunan sisäpuolelle ja sivujen keskelle sisäpuolelle. Yhdessä sivussa minulla kävi vahinko ja urasta tuli vahingossa liian pitkä. No, paikkaan kolon myöhemmin...

Ison yläjyrsimen kanssa työskentely:

1. Valitse tarkoitukseen sopiva jyrsinterä
2. Suunnittele jyrsimisjärjestys, jotta vältytään turhilta säädöiltä
3. Piirrota jyrsittävä alue/ura
4. Tee raakasäädöt ilman että jyrsin on käynnissä. Apuna käytä viivoitinta tai tarkkaa mittaa
5. Käynnistä jyrsin ja testaa asetukset hukkapalaseen. Syöttösuunta aina terän pyörimissuuntaa vastaan > vasemmalta oikealle
6. Tue työstettävä kappale tiiviisti takavastetta vasten ja pidä sormet poissa läheltä jyrsinterää > älä missään tapauksessa vie sormia terän suojakopan sisäpuolelle!
7. Syötä kappaletta tasaisesti ja maltilla
8. Pysäytä jyrsin aina kun olet saanut jyrsittyä
9. Jos pöydälle kertyy purua, niin puhalla ne pois paineilmalla
10. Muista tukeva seisoma-asento ja jämäkkä ote työstettävästä kappaleesta

Jyrsimisen jälkeen puhdistin urat paineilmalla ja aloitin pintojen hiomisen. Hiomisen suoritin pitkänauhahiomakoneella. Sillä hiominen kävi todella vaivattomasti ja nopeasti. Pinnoista tuli sileät ja puhtaat. Hiomakoneen kanssa pitää vain muistaa olla tarkkana, että ei hio liikaa ja muistaa pitää hiottavan kappaleen jatkuvasti liikkeessä. Muuten saattaa käydä niin, että kappale ohenee yhdestä kohtaa enemmän kuin toisesta kohtaa ja sehän ei näytä ollenkaan hyvältä. Myös reunojen kanssa pitää olla hyvin tarkkana, että ei vahingossa hiomakoneella pyöristä niitä. Hiontatuki nimittäin helposti haukkaa, jos sen vie liian lähelle hiottavan kappaleen reunaa. 

Hiominen:

• Aseta hiottava kappale pitkänauhahiomakoneen pöydälle
• Säädä kappaleen ja nauhan välinen korkeus sopivaksi (n. 2cm)
• Tue kappale sivuttaisvastetta vasten
• Varmista oikea nauhan pyörimissuunta
• Hio puun syiden mukaisesti
• Pidä hiontaluisti ja pöytä jatkuvasti liikkeessä äläkä paina liikaa
• Varo pyöristämästä reunoja
• ÄLÄ HIO LIIKAA

Kun pinnat olivat sileät, niin kasasin arkun ilman liimaa, mitoitin pohjalevyn ja väliseinälevyn ja leikkasin 8mm:n vanerista sopivat palaset. Suuresti ihmettelin sitä, että kaikki osat ja palaset loksahtivat hienosti paikoilleen.

Liimaus:

Kun totesin, että kaikki osat sopivat mukavasti yhteen, niin päätin liimata arkkupöydän kasaan. Se tapahtui siten, että otin kahden pöydän väliin pitkät puristimet, levitin liimat saumoihin ja dominoihin, painelin dominot reikiinsä ja tuuppasin osat kiinni toisiinsa. Täytyy myöntää, että tässä vaiheessa tuli aivan liian kova kiire ja liimaus ei tämän takia onnistunut mielestäni kovin hyvin. Olisi ehkä pitänyt tehdä liimaus osittain. Eli ensin vaikka jalat liimata kiinni seinälevyihin ja sitten vasta seinälevyt toisiinsa. En uskonut, että liima voisi kuivaa niin nopeaa, mitä se kuivui!

No mutta tästäkin kuitenkin selvittiin. Kun osat oli kaikki paikoillaan, niin kiristelin puristimet ja yritin pitää huolen siitä, että puristusta tulisi jokaisesta tarvittavasta suunnasta tasaisesti. Kiristelyn jälkeen tarkastettiin arkkupöydän ristimitat, eli mitat kulmasta kulmaan. Nehän täsmäsivät lähes millilleen. Itse en sitä katsonut, vaan Vellu. Luotan, että Vellu katsoi mitan oikein. Siinä sitten jossain vaiheessa huomasin, että en ollut laittanut liimaa kannen ja seinien väliin, muuta kuin dominoiden reikiin. Enää en alkanut asialle tekemään yhtään mitään, vaan annoin asian olla. Jos kansi joskus lähtee irti, niin olkoon! Mutta oikeasti kovin vaikea on uskoa, että se mihinkään siitä karkaisi.







Huomioita:

1. Suunnittele järjestys
2. Pidä tarvikkeet lähellä
3. Ole nopea!
4. Älä lotraa liiman kanssa, pieni kerros riittää
5. Puristus aina kohtisuoraan 
6. Puhdista valumat
7. Tarkista saumat ja tarvittaessa kiristä puristimia
8. take a relax 

Pintakäsittely

Kun arkkupöytä saatiin liimattua, niin piti alkaa suunnittelemaan pintakäsittelyä. Ja kuten arvata saattaa, päädyin Osmo Colorin konjakin väriseen puuvahaan, koska se vaan on niin hyvä ja helppo, joskin erittäin kallis, aine. Ennen pintakäsittelyä pöytä piti kuitenkin vielä hioa sileäksi. Visiona oli tehdä pöydästä hieman rujomman näköinen, joten hioin pinnan vähän puolella kädellä, jotta siihen jäisi naarmuja, jotka sitten Osmon yhteydessä tulisivat paremmin näkyviin. Tässä mielestäni onnistuin melko hyvin, vaikkakin sain asiasta heti kuullakin kommentin "olisi pitänyt hioa paremmin, jottei naarmut näkyisi".

Vahan levittämiseen paras väline on omasta mielestäni pala vanhaa patjaa, eli vaahtomuovi. Se on monelle lapsellekin tuttu väline jo alaluokkien kuvataiteen tunneilta. Itse suoritin työn siten, että kastoin vaahtomuovin suoraan vahapurkkiin ja sitten vain hinkkasin vahan arkun pintaan. Vahan levittäminen on mukavaa puuhaa, koska siinä pystyy vaikuttamaan niin paljon pinnan ulkonäköön. Jos pinnasta haluaa tummemman, niin vahaa vain laitetaan hieman reilummin. Yksinkertaista.

Vahaus:

1. Hio vahattava pinta huolellisesti
2. Puhdista pinta paineilmalla
3. Ota vahaa sieneen tai rättiin ja levitä se melko voimakkaasti hinkaten vahattavaan pintaan
4. Jos haluat jäljestä tasaisen, niin pyri levittämään vaha tasaisesti
5. Kun vaha on hinkattu pintaan, pyyhi pinta kuivalla rätillä syiden suuntaisesti niin, että             ylimääräinen vaha lähtee pois
6. Anna kuivua rauhassa
7. Älä heitä sientä ja rättiä roskakoriin, vaan ripusta ne kuivamaan avoimelle paikalle -> SYTTYMISVAARA
8. Käytä käsineitä ja huolehdi ilmanvaihdosta!

Kun vaha oli kuivunut kunnolla, niin tuli aika asentaa saranat, jotka tein jo aiemmin talvella. Ensiksi porasin saranoihin asennusreiät ja tämän jälkeen mallailin ne oikein päin oikeille kohdilleen. Halusin saranoihin vanhanaikaisen ovi viban, joten asensin ne sen näköisesti, että aivan kuin kannen saisi vedettyä pois saranoiltaan. Oikeasti ne on kuitenkin asennettu siten, että kantta ei voi vahingossa vetää pois. Saranat ovat siis kummatkin samansuuntaiset. Kiinnitin saranat ihan tavallisilla neljän millin vahvuisilla puuruuveilla.

Saranoita asennettaessa on kansilevyssä oltava muutaman millimetrin välys ja kannen ulkosyrjällä alapuolella pieni viiste, jotta kansi mahtuu aukeamaan ja sulkeutumaan kivuttomasti. Välystä kannattaa varsinkin männyssä jättää tarpeeksi, sillä mänty on kovin eläväistä puuta. Nyt jo huomaa tuosta arkusta, että rakoja on syntynyt ja se on muutenkin muuttanut hieman muotoaan. Mutta se on vain ominaisuus, ei vika.

Lapsuusajan käsityö

JOHDANTO

Tutkielmani kohteena oleva käsityöprojekti käsittelee oman isäni tekemää kuntosalilaitetta, minkä hän rakensi laman jälkeisinä vuosina 1992-1994 Länsi-Suomessa Karviassa asuessaan.  Valitsin tutkielmaani juuri tämän kyseisen laitteen, koska sillä on ollut suuri vaikutus omaan kuntosaliharrastukseeni, se toimi nimittäin suurena inspiraation lähteenä pienelle pojalle, joka näki oman isänsä treenaavan omatekoisella kuntosalilaitteella.

Kuntosalilaite oli täysin isäni suunnittelema, piirtämä ja kokoonpanema. Suurimman osan laitteen osista hän kuitenkin teetti konepajoissa, peltisepänverstaissa ja ammattikouluilla. Laitteessa yhdistyi monta eri harjoitteluvälinettä; sillä pystyi tekemään ylätaljaa, alataljaa, penkkipunnerrusta, rintaprässiä, jalkojen ojennuksia ja koukistuksia, hauiskääntöä, dippupunnerruksia sekä jalkakyykkyä ja ylöspunnerrusta. Siinä oli ikään kuin pieni kuntokeskus yhdessä laitteessa.

Päänäkökulmia tutkielmassani on kaksi; kuntosalilaitteen vaikutus omaan harrastuneisuuteen voimaharjoittelun ja metallitöiden suhteen sekä projektin silloinen merkitys lamavuosien isälleni aiheuttaneen stressin purkamiseen. Nämä näkökulmat valitsin juuri siksi, että ne ovat niin selkeitä ja edelleen ajankohtaisia. Innostus, joka voimaharjoitteluun ja metallitöihin kylvettiin jo hyvin varhain on säilynyt läpi koko veljeskatraan. Myös metallitöiden ja suunnittelun merkitys isälleni on edelleen hyvin samankaltainen; stressi purkautuu paperille ja siitä viimein käytäntöön. Itse tuotteen valmistus siirtyy nykyään lähes kokonaan meille pojille. 

Ikään kuin pienempänä näkökulmana tai sivupohdintana käsittelen laitteen rakennetta, toimivuutta, haasteita, virheitä ja parannusehdotuksia. Nämä otin mukaan siksi, että tiedän laitteessa olleen joitakin puutteita ja jopa valmistusvirheitä, jotka sitten jälkeenpäin kylläkin on korjattu.

Lähteinä tässä tutkielmassa toimivat epäviralliset (saunassa ja automatkoilla tehdyt) haastattelut, omat muistoni sekä muutamat vanhat ja vähän uudemmat valokuvat laitteesta.

Kuka, mitä, häh?

Tutkimukseni kohteena on siis isäni Tarmon itse suunnittelema, piirtämä ja kokoonpanema kotikuntosalilaite. Hän oli laitteen tehdessään n. 25-vuotias naimisissa oleva kahden pojan isä ja kaivinkoneen kuljettaja. Tällä hetkellä hän on 47-vuotias, naimisissa edelleen oleva kolmen pojan isä ja koneyrittäjä, joka työskentelee pääosin pääkaupunkiseudulla.

 

Jalkakyykky mahdollisuus

Isä on jo nuoresta pojasta pitäen tykännyt suunnittelemisesta, mallintamisesta ja metallitöistä. Mekaniikan eri osa-alueet ovat myös olleet aina lähellä isän sydäntä, sekä tietysti voimailu. Yläkouluikäisenä isä teki itselleen voimanostopenkin painoineen ja harjoitteli voimailua nuoruudessaan niillä, koska siihen aikaan ei paljon kuntosaleja ollut, ainakaan Kirjaskylän perällä. Innostus voimailua kohtaan on ollut todella vaihtelevaa, mutta aina voimaa on silti ollut ihan tavan perusjamppaa enemmän. Harjoitteli sitä tai ei.

90-luvun alun lama, toivottomalta tuntuvat korot ja talovelka, vaimo ja kaksi lasta, sekä järjettömän pitkät työpäivät vaativat veronsa. Harrastukset jäivät, kun piti olla töissä yötä päivää, mutta onneksi se ei järkeilykykyä täysin tappanut. Tuli idea kotikuntolaitteesta. Oikeastaan idean laitteen tekemiselle sytytti silloisten hyvälaatuisten kotikuntolaitteiden (Kettler, Tunturi) kova hintaluokka: jopa yli 20 000 markkaa. Toki postimyyntikoneita olisi ollut halvallakin, mutta niiden kapasiteetti ja laatu olivat heikolla tasolla. ”Köyhän ei kannata ostaa/tehdä huonoa.” Tämä lausahdus oli jo tuolloin vakiintunut Peltosen mäelle ja sitä on pyritty viljelemään mahdollisuuksien mukaan edelleen.

Teoriasta apua käytäntöön

Kun tilanne sitten vähän tasaantui ja ajatustyötä oli tehty kyllin, niin pelkästä järkeilystä voitiin siirtyä ”oikeaan” suunnitteluun ja piirtämiseen. Lastauskuormien välissä ehti miettimään erilaisia variaatioita ja toimintamekanismeja tulevaan laitteeseen. Suunnittelu oli rentouttavaa ja se toimi erinomaisena ikävien ja stressaavien asioiden puskurina; aina hetkeksi pystyi unohtamaan taloudelliset vaikeudet ja huolet, kun sai ajateltavaksi jotain aivan muuta. 

Ammattikoulun metallipuolen käyneenä isällä oli jonkinlainen tietämys virallisesta rakennepiirtämisestä, mutta avuksi oli silti kaivettava vanhoja ammattikouluaikaisia oppikirjoja. Konepajoihin oli nimittäin aivan turha koittaa viedä tupakka-askiin piirrettyjä töherryksiä; piirtäminen oli tehtävä oikeassa mittakaavassa ja oikealla tavalla! Suunnitteluprosessi oli pitkä, mutta piirtämiseen kulutettu aika oli, jos mahdollista, vielä pidempi. Piirtämistekniikka kun piti opiskella uudestaan kirjoista ja itse piirtäminen tehtiin kokonaan käsin, kynää ja viivoitinta käyttäen. Tuohon aikaan ei nimittäin ollut tietokoneista vielä tavallisen kansan keskuudessa tietoakaan. 

Kun suunnitelmat ja piirrustukset oli tehty, niin tuli aika kartoittaa kuka tekisi ja mitä. Paikallinen metallifirma, silloinen Karvian kone Oy, otti mielellään vastuulleen putkien ja rungonsuojapeltien taivutukset. Kankaanpääläisessä konepajassa teetettiin nylonista koneistetut vaijeririssat, JKV Oy:ssä Nastolassa isän siskon mies koneisti laitteen painokelkan rissoineen ja Finnmetacon teki pystykiskot kelkalle. Sivutankojen booritukset teetettiin Tampereella jossain hieman pienemmässä nyrkkipajassa. Myös karvialainen sorvaaja Heikki Ojanperä osallistui projektiin ja sorvasi joitakin laitteeseen tulevia pienempiä osia. Vanhoja tuttuja löytyi myös Parkanon ammattikoulun opettajakunnasta, joten pakkapainot ja joitakin muita osia teetettiin siellä oppilaiden harjoitustöinä. Tämä osoittautui myöhemmin suureksi virheeksi, sillä työn laadunvalvonta ei ilmeisesti ollut ihan ajantasalla ja painopakasta tulikin yksi murheenkryyni koko projektissa; painot eivät meinanneet liikkua kiskoillaan, koska niihin poratut reiät olivat epäsymmetrisiä ja hieman väärässä paikassa suhteessa toisiinsa. 

Vihdoin kun kaikki osat oli teetetty ja kotona kasaan hitsailtu, niin tietysti ne täytyi maalata. Ja kun itsellä ei maalaamoa saati välineitä ollut, niin kaikki osat vietiin Kankaanpäähän pulverimaalaukseen. Siellä osat tietysti ensin puhdistettiin ja sitten ne maalattiin valkoiseksi. Kun kaikki komponentit olivat valmiit, niin alkoi kokoonpano. Siinä ei kauaa kestänyt, koska isä oli tehnyt laitteesta huolelliset piirrustukset ja intokin oli kova! Viimeisen silauksen laitteelle antoi huolella verhoillut istuimet ja pehmustetyynyt. Verhoilun teki karvialainen alan ammattilainen Veijo Mustajärvi. 

Kaikenkaikkiaan projektissa mukana oli reilu kymmenkunta eri konepajaa/yrittäjää, mutta silti kuntolaite tuli halvemmaksi, kuin esimerkiksi Tunturi merkkinen, kevytrakenteisempi ja pienempi kapasiteettinen laite. Painoja kiskoilla kulki nimittäin miltei 150 kiloa! Silloisissa kotikuntolaitteissa painopakka loppui jo noin 90 kiloon, mikä ei raskasrakenteiselle ja luonnonvahvalle miehelle riittänyt alkuunkaan. Koko prosessissa aina suunnittelusta valmiiseen laitteeseen meni aikaa noin puolitoista vuotta. 

Tutkielmaa tehdessäni kysyin isältä, että mitä parannusehdotuksia tai suoranaisia vikoja laitteessa oli, niin vastaukset olivat melko selkeät; painopakan kiskot ovat liian pienet halkaisijaltaan, ylärissat ovat väärän malliset ja vaijerijarrut ovat hieman hölmöt. Kuitenkin yksi selkeimmistä ja suurimmista mokista oli ammattikoululla teetetty työ. Siellä ei kuulemma olisi saanut teettää yhtään mitään. 

Kotikuntosalilaite nykypäivänä

Isäni on sitä mieltä, että kotikuntosalilaitteiden aika on ohi ja että se oli ikään kuin aikansa lapsi. Itse olen hieman eri mieltä tästä asiasta, nimittäin kuntosalimaksut ovat nykypäivänä niin korkeat, että kaikilla ei ole varaa niihin sijoittaa. Pienemmillä paikkakunnilla kuntosalin kuukausimaksut voivat olla alle 20€/kk, mutta suurempien kaupunkien hinnat ovat jotain toista luokkaa. Voi olla, että kotikuntosalilaite on jotenkin ”ysäri” juttu, mutta vahvasti olen sitä mieltä, että historia ja muoti toistavat itseään. Postimyyntiohjelmissa tällaiset laitteet ovat olleet lähes aina hyvin näkyvillä, mutta nyt niitä on jälleen alkanut tulemaan myös urheiluliikkeisiin. Tämä 2010-luvun fitnessbuumi, hektinen elämänrytmi ja työ- /opiskelupäivien pidentyminen saattavat vielä kasvattaa kotikuntosalilaitteiden suosiota.

Vinopenkkipunnerrusasento

Penkkipunnerrusasento

Ylätalja ja peck deck

Vaikutus omaan harrastuneisuuteen

Noin seitsemän vuoden iässä oma kiinnostukseni voimailuun heräsi, kun isä osti kotiin leuanvetotangon ja asetti meille veljeksille haasteen. Haasteena oli vetää kymmenen leukaa ja jos sen teki, niin palkintona olisi 100 markkaa puhtaana käteen. Siitä se sitten lähti. Leuanvetotangossa roikuttiin ja räpiköitiin vähän väliä rahankiilto silmissä. Mutta kun tuloksia ei tullut, niin kiinnostus lajiin meinasi lopahtaa. Onneksi kuitenkin muistimme isän tekemän kotikuntolaitteen, joka oli viety pihapiirissämme olevaan vanhaan tupaan. Siellä pystyimme harjoittelemaan lihasvoimaa hieman erilaisilla liikkeillä ja jälleen kipinä löytyi!

Muistan, kuinka todella usein kavereiden kanssa kävimme treenaamassa meidän vanhassa tuvassa ja kuvittelimme saavamme isot lihakset isoja painomääriä käyttämällä. Totuus oli kuitenkin hieman toisenlainen, nimittäin lihaksia ei tullut juuri nimeksikään, mutta voima alkoi kehittyä. Siitä sitten lähtikin huikea ura painonnostajana liikkeelle. Toki se ei kestänyt kuin hieman toista vuotta, mutta kuitenkin titteli Parkanon Puntin vahvimpana nostajana (silloisessa omassa ikäluokassani) on varmasti edelleen voimassa. Olin tuolloin siis 9-vuotias.

Yläkouluun siirtyessäni voimailuharrastus sai alleen uutta tuulta, kun murrosiän tuomat hormonaaliset muutokset alkoivat pikkuhiljaa näkyä myös käsivarsien ja selän vahvistumisena, sekä leuanvetotuloksen paranemisena. Enää ei kuitenkaan treenattu kotikuntolaitteella, koska Karvian keskustassa oli aivan mainio painonnostosali ja matkaa keskustaan oli vain neljä kilometriä.

 

Penkin säätömekanismi. KIINNI

AUKI

Penkin säätövipu. AUKI

KIINNI

Yläkoulun metallityöt

Kuitenkin ajatus omasta kuntosalista, tai ainakin edes jostakin kuntosalilaitteesta virisi mielessä. Niinpä päätin rakentaa seitsemännellä luokalla yläkoulun metallitöillä itselleni voimanostopenkin. Ensin tutustuin erilaisiin penkkivaihtoehtoihin internetissä ja myös paikan päällä. Kaikkein yksinkertaisin ja parhaimman näköisin penkki oli David –merkkinen. Niinpä päätin ottaa siitä mitat ja vähän myös mallia omaan voimanostopenkkiini. Korkeuden kävin vielä varmistamassa sekä Karvian urheilutalon punttisalilla sekä isäni rakentamasta kotikuntolaitteesta. Tämän jälkeen tein penkistä isän opastuksella hyvin virallisen näköiset piirustukset ja laskimme materiaalimenekin sekä kustannukset.

Kun sitten näytin piirustukset silloiselle teknisen käsityön opettajalleni, niin hän torppasi koko idean. Hänen mielestään työ oli liian vaativa ja kallis, vaikka sen rakenne oli todella yksinkertainen ja materiaalia ei olisi mennyt juuri mitään. Hän käski minua tekemään penkin yhden millimetrin vahvuisella seinämällä varustetusta huonekaluputkesta, koska muuta ei ollut tarjolla. Toisena vaihtoehtona oli löylykauha. Muistan, kuinka hermostuin opettajalle ja boikotoin häntä olemalla tekemättä enää yhtään mitään hänen tunneillaan. Toisin sanoen tein sitä, mitä kaikki muutkin siellä tunneilla. Karviassa oli lähes mahdotonta tehdä käsityön tunneilla mitään järkevää, koska materiaaleja (ja kunnon välineitä) ei ollut, eikä niitä saanut käydä koulun laskulle ostamassa.

Onneksi kuitenkin seuraavat kaksi vuotta olivat jo hieman erilaiset käsityön osalta. Opettajan vaihdoksesta johtuen pystyimme hieman vaikuttamaan siihen, että mitä voimme tehdä. Ja kun metallityöt kiinnostivat, niin jälleen oli aika jutella isän kanssa. Idea voimanostopenkistä oli menneen talven lumia, sillä Karvian kuntosali tarjosi niin erinomaiset puitteet treenaamiselle, että ei kannattanut omia välineitä alkaa tekemään ja ostamaan. Niinpä isä keksi, että tekisin hänelle sekä tynnyrikärryt että akkukärryt.

Jälleen oli siis piirtämisen ja suunnittelun aika. Suunnittelin ja piirsin kärryt itse ja kun piirustukset olivat valmiina, niin annoin ne opettajalle, joka oli projektista melko innoissaan. Materiaalit ostin läheisestä sekatavarakaupasta isän laskuun ja kokoonpanon suoritin koulussa. Hitsaamaan opettelin itse, koska opettajalla ei juurikaan ollut näkemystä ja kokemusta siitä lajista. Vaikka olin melko nuori ja kokematon metallitöissä, niin tynnyrikärryistä tuli erinomaiset ja ne ovat vieläkin käytössä kotona Karviassa. Akkukärryprojektin toteutin kotona omalla verstaalla.

Loppulätinöitä

Voidaankin siis todeta, että isäni valmistama kotikuntosalilaite on todellakin ollut innoittajana ja suunnannäyttäjänä minulle, ja varmasti myös veljilleni, sekä metallitöiden että voimailun saralla. Minusta oli jo nuorena hienoa huomata, kuinka itse tekemällä ja suunnittelemalla asioita voi saada aikaiseksi jotain hienoa ja persoonallista, vieläpä paljon edullisemmin, kuin mitä kaupasta ostamalla.

Edelleen, kun otan isäni kanssa tuon kyseisen kuntosalilaiteprojektin puheeksi, hänen silmänsä syttyvät ja parannusehdotuksia alkaa virtaamaan hänen mieleensä. Se oli hänen mielestään sellainen projekti, mikä jokaisen ihmisen tulisi tehdä. Ei välttämättä juuri kuntosalilaitteen muodossa, vaan se voi olla ihan mitä tahansa. Pääasiana siinä hän piti suunnittelua ja sen luomaa vapaudentunnetta ja ajatuksen virtaan uppoamista. Kuntosalilaitteen suunnitteluprosessissa kehittyi teknisen ajattelun lisäksi myös mekaniikan tuntemus ja erilaiset voiman välityksiin liittyvät ominaisuudet sekä tietysti tekninen piirtäminen. 

Projekti oli isäni mielestä sekä hyödyllinen että myös erittäin hauska. Siinä tutustui uusiin ihmisiin ja ammattilaisiin sekä tietysti omaan itseensä. Projektin aikana isä huomasi, että hänellä todellakin oli kykyä ja näkemystä toteuttaa tuollainen työ oman työnsä ja arjen muiden haasteiden ohessa. Hän oli myös sitä mieltä, että kouluja olisi pitänyt pystyä käymään enemmän, vähintään insinööriksi asti, mutta mahdollisuuksia opiskeluun ei vain ollut. Monet virheet olisi jäänyt tekemättä, jos olisi ollut hieman enemmän tietoa asioista. Kuten ihan alussa mainitsinkin, niin hän piti tuota projektia ennen kaikkea niin sanottuna henkireikänä, jonka avulla hän pystyi tasaamaan omia stressitasojaan uppoamalla suunnittelun ja järkeilyn lomaan.

Tätä tutkielmaa tehdessäni pääsin juttelemaan isäni kanssa lama-Suomen aikaisista ajoista, sen ajan työmoraalista ja ajan hengestä ylipäänsä. Isä joutui paljon osia teettämään eri ammattilaisilla ja kaikki olivat halukkaita olemaan mukana projektissa, vaikka kyseessä oli ihan tavallinen yksityishenkilö. Useimmat mielellään antoivat vinkkejä ja tekivät osia mukisematta, koska jokainen penni oli työn suorittajille kaikille tarpeen. 

Reiden koukistus

Reiden ojennus

Alasoutu

Kyykkylaite

LÄHTEET

Tutkielmani perustuu täysin isäni kanssa käytyihin keskusteluihin sekä omiin muistoihini ja havaintoihini. 

Kuvat kuntolaitteesta on otettu kankaanpäässä setäni Matti Peltosen tallissa.